Pihlajaveden ala-aste   Keuruu                      1.10.2006

Pääsivulle

Koulun 100-vuotisjuhlapäivä sunnuntai 1.10.2006

Päivän ohjelma Juhlapäivän sivuston alkuun   Kalliomäki Uusi kirkko Koipikangas Koulu Valmisteluja Laatan paljastus Juhlajumalanpalvelus Sankarihaudoilla Kahvitus Tervehdykset 100-vuotisjuhla

Pentti Saarikoski, yksi aikamme ja sukupolvemme merkittävimmistä oivaltajista, kirjoitti kerran, että ”minä en koe elämääni tienä, matkana, vaan astiana joka vähitellen täyttyy ja täyteen tultuaan hajoaa”.   Ehkäpä elettyä aikaa ei olekaan syytä ajatella taakse jääneiden ja vähitellen unohtuvien kokemusten sarjana.  Elämän mukanaan tuomat kokemukset rakentavat kukin omalla tavallaan minuuttamme, vaikka ne olisivat painuneetkin tietoisen muistimme tavoittamattomiin.  Olemme rakentuneet tallentamaan ja muistamaan, emme unohtamaan ja torjumaan.  Ja vastaavalla tavalla on rakentunut myös yhteiskuntamme - ja koko ihmiskunta: muistamaan, oppimaan kokemuksista, tulemaan viisaammaksi - tai ainakin meille on annettu siihen mahdollisuus. 

Kouluajan kokemukset kuuluvat minuutemme rakennusaineksista tärkeimpiin.  Kouluiässä olemme nuoria, vastaanottavaisia uusille vaikutteille.  Siksi koulukokemukset seuraavat meitä läpi elämän ja vaikuttavat tietoisesti tai tiedostamatta ratkaisuihimme. Siksi koulun juhla on kaikkien koulun käyneiden ja siellä toimineiden juhla.  Koulu on fyysinen tila, mutta ennen kaikkea koulu on mentaalinen tila, se elää ja rakentaa minuuttamme kaikissa meissä koko elämämme ajan.

Koulu onkin osa lähes jokaisen kansalaisen arkea omien ja sittemmin lasten ja lastenlasten koulukokemusten myötä.  Kaikilla meillä on koulusta omiin tai läheistemme kokemuksiin perustuvia mielipiteitä.  Siksi ei ole ihme, että kouluasiat ovat myös yhteiskunnallisessa keskustelussa kuumia kysymyksiä.  Niin on ollut myös koko Pihlajaveden koulun 100 -vuotisen toiminnan ajan.  Ja niin on erityisesti tänään, kun osaamisen kehittäminen on jokaisen itseään kunnioittavan poliitikon perusmantra. 

Aivan erityisen voimakkaasti kouluasiat olivat pinnalla suurten rakenneuudistusten yhteydessä 1960- ja 70-luvuilla.  Saimme alhaalta ylös uudistetun koulun.  Millaisen koulun sitten saimme koulutaiston tuoksinassa?

Uuden koulun alkuvuosina kuulimme julkisessa keskustelussa toistuvasti milloin ”tasapäistämispelkoja”, milloin väitteitä koululaistemme lukutaidon ja lukuharrastuksen romahtamisesta tai matematiikan surkeasta tasosta koulussamme.  Onko tällä kritiikillä katetta?  Kysymykseen vastatessamme meidän ei onneksi tarvitse tyytyä vain sormituntumalla tehtyihin ja omiin koulumuistoihin perustuviin oletuksiin.  Maailmalla on jo yli kolmekymmentä vuotta tehty kansainvälisiä tutkimuksia, joissa koululaistemme saavuttamia tuloksia on verrattu muiden maiden vastaaviin.  Pitkäaikaista seurantaa on tehty kansainvälisissä koulusaavutustutkimuksissa, joissa on ollut mukana maita maailman eri osista (IEA –tutkimukset).  Tuoreimpia tuloksia on saatu paljon puhutusta  PISA -tutkimuksesta, jossa on verrattu koulusaavutuksia OECD -maiden eli käytännössä maailman kehittyneimpien maiden koululaisten kesken.    Kaikki nämä tutkimukset lähettävät toistuvasti saman viestin: meillä on hyvä koulu joka hakee vertaistaan maailmalla.  Uusin viesti – pari viikkoa sitten julkistettu kansainvälinen vertailu – osoitti, että saamme maailman parhaimpiin kuuluvan koulun vain keskimääräisillä kustannuksilla.

                                                                 *      *     

Puhutuin tulos tutkimuksissa on koskenut lukutaitoa: suomalaislapset ovat osoittautuneet toistuvasti maailman parhaiksi lukijoiksi.  PISA tutkimus vain vahvisti sen, minkä kansainväliset lukutaitotutkimukset olivat jo aikaisemmin osoittaneet.  Epäilyt suomalaislasten lukutaidon heikkenemisestä eivät siis pidä paikkaansa.  Maailmalla Suomi tunnetaan nimenomaan hyvien lukijoiden maana.

Äidinkielen taidoissa menestyminen on tärkeää siksi, että kyse on perustan laskemisesta kaikelle muulle oppimiselle.  Hyvä lukutaito ja sen myötä hyvä yleissivistys ovatkin kaiken muun sivistyksen perusta.  Äidinkielen taidot luovat pohjan kaikelle käsitteelliselle ajattelulle ja sitä kautta myös matematiikan ja luonnontieteiden oppimiselle.  Niinpä ei ole yllätys, että suomalaiset koululaiset ovat parantaneet sijoitustaan myös matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa.  Erityisesti lukiossa laajan matematiikan valinneiden suoritustaso on parantunut dramaattisesti rinnakkaiskoulun aikoihin verrattuna.  PISA tutkimuksessa suomalaislapset olivat matematiikassa neljäntenä ja luonnontieteissä kolmantena 32 maan joukossa.  - Kaiken kaikkiaan suomalaisten koululaisten sijoitus on peruskoulu-uudistuksen jälkeen parantunut kautta linjan kohoten jo 1980-luvulla erinomaiselle kansainväliselle tasolle.  

Kun televisio tuli, sen pelättiin romahduttavan lukutaidon ja lukemisharrastuksen.  Näin ei käynyt, vieraskielisten ohjelmien tekstitys omalta osaltaan on itse asiassa parantanut lukutaitoa, erityisesti nuoremmissa ikäluokissa.  Yläasteikään tultaessa television positiivinen vaikutus ei enää näy, siinä ikävaiheessa runsas television katselu on pikemminkin yhteydessä keskimääräistä heikompiin suorituksiin.  Nyttemmin on pelätty, että tietotekniikan harrastus vie lapset pois kirjojen äärestä ja rapauttaa lukutaidon.  Myös tämä pelko on osoittautunut vähintään liioitelluksi: aktiiviset tietokoneiden käyttäjät ovat myös aktiivisia lukijoita ja menestyvät hyvin lukutaitotesteissä.  Tieto on tärkeä, koska kaksi kolmannesta (15-vuotiaisita) suomalaislapsista käyttää tietokonetta säännöllisesti.

Lukutaidosta ei ole paljon iloa, ellei sitä käytetä.  Lukuharrastuksessa suomalaisnuoret ovat kolmanneksi aktiivisimpia OECD-maiden koululaisista.  Tosin ero tyttöjen ja poikien välillä on huolestuttavan suuri: tytöistä yli puolet (60 %) ilmoitti lukemisen mieliharrastuksekseen, pojista vain 21 %.

Poikien ja tyttöjen väliset erot ovatkin ehkä eniten mieltä askarruttava asia näissä tutkimustuloksissa.  Ero oli Suomessa kaikkein suurin.  Tosin on muistettava, että suomalaispojat olivat "poikien sarjassa" myös parhaita lukijoita. Vastaavasti taas matematiikassa ja luonnontieteissä suomalaiset tytöt ja pojat pärjäävät yhtä hyvin, kun muualla maailmassa tytöt jäävät näissä aineissa pojista jälkeen.  Kun naisten ja tyttöjen koulutus on maailman mitassa suuri ongelma, ovat Suomessa tytöt menestyneet niin hyvin, että yksi suomalaisen koulun suurimmista haasteista onkin pitää pojat mukana.

Yksi hyvin tärkeä tulos edellä kertomissani koulusaavutustutkimuksessa vielä on.  Suomalaisten koulujen väliset erot koulusaavutuksissa ovat silmiinpistävän pienet.  Siltäkin osin kuin eroja on esimerkiksi kaupunki- ja maaseutukoulujen välillä, ne selittyvät koulun ulkopuolisilla asioilla, esimerkiksi oppilaiden kotitaustan erilaisuudella.  Oppilaiden väliset erot koulusaavutuksissa ovat pikemmin koulujen sisäinen kuin niiden välinen ilmiö.  Suomalainen peruskoulu on siis hyvä kauttaaltaan. Taustalla on varmasti korkeatasoinen opettajakoulutus, joka takaa pätevän opetuksen jokaiseen kouluun.  Harvaan asutussa maassa havainto on erityisen tärkeä; hyvää ja tasokasta opetusta saa joka puolella maata.  Koulujärjestelmiä maailmanlaajuisesti vertailtaessa on havaittu, että mitä vähemmän koulusaavutusten erot selittyvät koulujen välisillä eroilla, sitä korkeampi on oppimistulosten keskimääräinen taso koko ikäluokalla.

Silloin tällöin eitetään kuitenkin vaatimuksia erityislahjakkaiden omien koulujen perustamisesta.  Professori Kari Uusikylä kysyy Helsingin Sanomissa (26.9.2006) aiheellisesti, että ”mille lahjakkuusryhmille erityiskouluja perustettaisiin, kun lahjakkuuden lajeja on kymmeniä?”  Tärkeämpää olisi antaa mahdollisuuksia pedagogiseen eriyttämiseen ja luoda koulutyön yhteyteen oppituntien ohelle myös muita mahdollisuuksia oppimisesta ja lahjoistaan nauttimiseen.   Kerhotoiminnan karsimisella näitä mahdollisuuksia menetettiin, aamu- ja iltapäivätoiminta saattaisi palauttaa näitä mahdollisuuksia.  Koko ikäluokan pitäminen peruskoulun ajan yhdessä antaa parhaat mahdollisuudet myös sosiaalisen lahjakkuuden kehittämiseen, moraalin, sosiaalisen vastuun ja inhimillisyyden vaalimiseen.  Emme tarvitse vain älyä – niin paljon kuin siitä onkin iloa – tarvitsemme myös ja ennen kaikkea viisautta.

                                                                 *      *      *

Ongelmiakin toki on, ihmisten maailmassa kun elämme.  Ehkä suurin ongelma suomalaiskoulussa on niin oppilaiden kuin opettajienkin mielestä oppimisilmastossa.  Kouluviihtyvyyden suhteen suomalaisoppilaat ovat varsin kriittisiä.  Tulos saattaa kyllä kertoa myös siitä, että oppilaatkin rohkenevat kritisoida kouluaan avoimemmin kuin autoritaarisemman kasvatusperinteen maissa.  Mielenkiintoinen havainto on myös se, että oppilaat eivät ole tyytyväisiä koulun työrauhaan.  Viime vuosikymmeninähän on pelätty enemmänkin sitä, että työrauhaa yritetään aikaansaada liian voimakkaalla auktoriteetilla.  Oppilaatkin näyttävät kokevan ongelmaksi hälinän, epäjärjestyksen ja sen, etteivät oppilaat keskity kuuntelemiseen.  Myös rehtorien mielestä häiriköinti tunneilla, oppilaiden keskinäinen kahinointi ja opettajien liian vähäinen kunnioitus ovat koulutyön suurimpia ongelmia.

Aidon oppimismotivaatioon luominen ja sen synnyttämä halu nähdä vaivaa oppimisen eteen onkin suuri haaste koulutyölle. Koulutunnilla uuden oppimiseen ja opitun vahvistamiseen konkreettisesti työllistynyt nuori on varmasti vähemmän altis häiriköintiin kuin vailla omakohtaista työtä tunnin päättymistä odotteleva, energiansa häiriköintiin purkava oppilas.

                                                                 *      *      *

Koulu, vaikka olisi maailman paras, ei kuitenkaan ole koskaan paras mahdollinen.  Koulussa riittää aina kehitettävää ja parannettavaa. 

Tulevaisuuden tekijöiden toivotaan olevan ennen kaikkea luovia ja innovatiivisia, uusien mahdollisuuksien näkijöitä ja toteuttajia.  Ongelma on koettu niin keskeiseksi, että maan hallitus on käynnistänyt erityisen luovuusstrategian valmistelun sisällytettäväksi seuraavaan hallitusohjelmaan.  Luovuuden ytimessä ovat taide ja tiede. Viime vuosina onkin aika ajoin keskusteltu julkisuudessa aktiivisesti koulun taidekasvatuksesta ja taideaineille varattujen tuntien riittävyydestä tai pikemminkin riittämättömyydestä.  Taideaineet voisivat olla yksi tärkeä oppimisen motivaatiota lisäävä tekijä, antavathan ne mahdollisuuden oppilaiden tunne-elämän syvenemiseen ja rikastumiseen omakohtaisten kokemusten ja luovan työn tuottamien onnistumisen elämysten kautta.  Taideaineet ovat varmasti paras mahdollinen tapa saada oppilaiden luovuus esille. 

Luovuuden ja innovaatioiden ero voidaan kiteyttää sanomalla, että tiede ja miksei taidekin ovat asioita, joissa raha muutetaan uudeksi tiedoksi.  Innovaatioissa taas uusi tieto muutetaan rahaksi.  Ketjun toimivuus edellyttää, että sen molemmat renkaat pitävät.

Innovaatiot hyödyttävät elämäämme vain, mikäli ne jalostuvat tuotannoksi.  Siksi koulussakin on yhä enemmän pohdittu yrittäjyyskasvatuksen mahdollisuuksia.  Sen ydinsisältö on kuitenkin syvemmällä kuin yrittäjän suoranaisten ammatillisten taitojen opettamisessa; niiden vuoro tulee aikanaan ammatillisesti suuntautuvassa koulutuksessa.

Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteet ovat suurelta osin niitä, joita hyvällä kasvatuksella muutoinkin tavoittelemme: oma-aloitteisuuden, ahkeruuden ja sosiaalisten taitojen kehittäminen, itseluottamuksen vahvistaminen, kokonaisuuksien hahmottamiskyvyn ja tavoitteellisen työskentelytavan oppiminen.  Kyse on ennen muuta omaehtoisen ja sisäisen yrittäjyyden kehittämisestä.  Erityisen tärkeänä äskettäin valmistuneessa yrittäjyyskasvatusta koskevassa selvityksessä pidettiin ympäristön avoimuutta ja myönteistä suhtautumista asiaan.   

                                                                 *      *      *

Mediakulttuurin tunkiessa sisään ovista ja ikkunoista on kansalaisten opittava jäsentämään tietotulvaa, seulomaan ja arvioimaan sitä. Kyse on siis ennen muuta kyvystä tulkita kriittisesti median meille välittämiä sanomia, kaikki ei välttämättä ole juuri niin kuin lehdissä kirjoitetaan tai muissa viestimissä kerrotaan.  Kansalaisille on annettava eväitä omakohtaiseen tulkintaan ja heille on annettava mahdollisuus kehittää kriittistä medialukutaitoa.  Ja ehkä kaikkein vaativimpana tavoitteena on kansalaisten omien ilmaisutaitojen kehittäminen erilaisissa medioissa.  Kun taidot kehittyvät riittävästi, voi medioiden hallinnalla saada uusia mahdollisuuksia toimia omassa yhteisössään, tulla kuulluksi ja vaikuttaa sen asioihin

Kansalaisten osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon ja demokratian tällä tavoin tapahtuva ”lihaksi tuleminen” jokapäiväisessä elämässä onkin yksi tämän päivän suurimmista yhteiskunnallisista ongelmista.  Myös tässä asiassa katseet kohdistuvat kouluun.  Koulun kansalaiskasvatuksella tulisi tukea aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamista.  Mielellään jo koulussa tulisi oppia aktiivisen kansalaisen perusvalmiudet ja tukea kasvamista aktiiviseksi ja yhteisiin asioihin vaikuttavaksi kansalaiseksi. 

Tässä asiassa koulun oman opetussuunnitelman ohella keskeinen merkitys on oppilaskuntatoiminnalla, jonka asema olisi hyvä todeta myös peruskoulua koskevissa laeissa.  Koulun koko ”kulttuuri”, kaikki sen käytännöt, tulisi saada tukemaan aktiiviseksi kansalaiseksi kehittymisen tavoitteita.  Myös aamu- ja iltapäivätoiminnan vakiintuessa olisi hyvä siirtyä vähitellen kokonaiskoulupäivään tai niin kuin nykyisin sanotaan, eheytettyyn koulupäivään.  Se antaisi uusia mahdollisuuksia rytmittää koulupäivä uudelleen niin, että luovuuden edistämisen, taidekasvatuksen, kansalaistoiminnan taitojen oppimisen ja mediakasvatuksen asemaa voitaisiin vahvistaa liittämällä harrastustoimintaa nykyistä laajemmin koulun toimintaan ja sovittamalla esimerkiksi taiteen perusopetusta eheytetyn koulupäivän puitteisiin.  Näin saataisiin myös uusia mahdollisuuksia lahjakkuuden eri lajien kehittämiselle.  Aamu- ja iltapäivätoiminnasta saatuja hyviä kokemuksia yhteistyöstä koulun ja muun yhteiskunnan välillä voitaisiin eheytetyn koulupäivän rakentamisessa niinikään hyödyntää..

                                                                 *      *      *

Maailmassa on vähän sellaisia asioita, joista oltaisiin yksimielisempiä kuin lapsen oikeuksista.  Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen, rakkauteen ja huolenpitoon.  Jokaisella lapsella on oltava oikeus terveyteen - ja jokaisella on oltava oikeus opetukseen, tietojen ja taitojen oppimiseen.

Me tiedämme, että maailmalla näissä meidän itsestään selvyytenä pitämissämme asioissa on vielä valtavasti tekemistä.  Suurimmalta osalta maailman lapsista puuttuu äitiys- ja lastenhuolto, suurelta osalta jopa puhdas vesi puhumattakaan riittävästä ravinnosta.  Äitien ja tulevien äitien - tyttöjen - koulutus on maailman tulevaisuuden avainasia.

Voimme olla onnellisia siitä, että meillä nämä asiat ovat suurimpaan osaan maailmaa verrattuna hyvin.  Meitä edeltäneet sukupolvet ovat kaukonäköisesti turvanneet jokaiselle lapsellemme oikeuden koulutukseen ja velvoittaneet meidät tuota oikeutta käyttämään.  Siksi meillä on aihetta kiittää kaikkia niitä, jotka ovat tehneet pyyteetöntä työtä koulun hyväksi avaamalla täällä Pihlajavedelläkin mahdollisuuden koulunkäyntiin paikkakunnan lapsille jo 100 vuotta sitten.  Kiitollisuus täyttää mielemme kunnioittaessamme heidän samoin kuin opiskelevien sukupolvien hyväksi arvokasta työtään tehneiden opettajien ja koulun muun henkilökunnan työtä ja onnitellessamme koulua juhlapäivän johdosta.

Keuruun kaupunki

Keuruun koulut