| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Koulun juhlapäivänä ajatukset menevät sinne koulun perustamisaikoihin, sadan vuoden taakse. Miettii minkälaista se elämä täällä Pihlajavedellä on ollut, kun opinnälkä on herännyt ja se on innostanut pitäjäläisiä perustamaan uuden koulun. Kertaillaan niitä aikoja. Lähtisin hakemaan muutostekijöitä 1860-luvulta saakka. Silloin elettiin Suomen historian merkittäviä aikoja. Oltiin Venäjän keisarin alamaisuudessa. Suomelle saatiin oma raha, markka. Jostain syystä Suomessa oli silloin hyvin poikkeukselliset ilmasto- olot. Kesät olivat erittäin kylmiä ja lyhyitä. Esim vuonna 1867 Keurusselän jää kantoi suurella selällä jalkamiehen kesäkuun puoleen väliin saakka. Katovuodet seurasivat toisiaan. Tuli valtava nälänhätä ja sen seurauksena ihmisille puutostauteja. Pihlajaveden ihmisiä tämä pula-aika kohteli ankaramminkin kuin mitään muuta keskisuomalaista pitäjää. Vuonna 1868 elokuun loppuun mennessä, siis kahdeksassa kuukaudessa, pitäjän väestöstä kuoli joka kymmenes ihminen nälkään tai tauteihin. Silloin pitäjästä toiseen vaelteli suuri nälkäisten ja rääsyläisten sakki ruokaa kerjäten ja tauteja levittäen. Tämä oli surullinen jakso Pihlajaveden ja koko Suomen historiassa. 1860-luvulla oli hyviäkin asioita. Sillä vuosikymmenellä moni suomalainen metsäyhtiö perustettiin. Mänttään rakennettiin puuhiomo. Sahatavaran tuotanto puhkesi uusiin mittasuhteisiin, kun Keisari antoi luvan perustaa höyryvoimalla käyviä sahoja. Eikö ole merkillistä, että siihen saakka oli pelätty metsien loppuvan, siksi vain koskivoimaa sai käyttää sahojen voiman lähteinä. Koska Pihlajaveden metsät ovat hyvien uittoreittien varrella, niin puun kysynnän kasvaessa yhtiöiden ostomiehet tulivat myös tänne Pihlajavedelle rahareppu selässään. Puukaupat ja tarjolla oleva metsätyö toivat setelirahaa pitäjään, joka juuri oli toipumassa suurista nälkävuosista. Tilalliset saivat siihen saakka lähes hyödyttömästä metsästä myyntituloja. Tilaton väestö ja torpparit saivat ansiomahdollisuuksia metsätöistä. Silloin otettiin palkkatyöläistymisen ensiaskeleita. Täällä Pihlajavedellä ei 1800-luvulla ollut tervateollisuuden kulta-aikaa niin kuin Pohjanmaalla. Syynä lienee pitkät kuljetusmatkat rannikolle. Mutta kun rautatie liitti pitäjän maailman valtaväylille vuodesta 1883 alkaen, niin tänne perustettiin kolme tervatehdasta. Pitäjän kirkkoherra Brusila rakensi tehtaan tänne asemankylälle. Rosenlewillä oli tehdas Valkeajärvellä ja Kokinmäessä kolmas tehdas. Niissä terva valmistettiin kehittyneemmin menetelmin mitä hautaterva. Sivutuotteena saatiin mm. tärpättiä, jota saksalaiset ostivat hyvällä hinnalla ennen toista maailmansotaa. Tervatehtailu hiipui 40-luvulle tultaessa. Toinen maailmansota koetteli Pihlajavettä hyvin raskaasti. Parhaassa työiässä olevia miehiä kaatui toista sataa, mikä on lähes 5 prosenttia kunnan asukasmäärästä. Mainittakoon, että tämä on Suomessa neljänneksi suurin uhrien määrä suhteutettuna kunnan asukaslukuun. Koska Pihlajavedellä on suuria metsataloja ja paljon yhtiöiden metsiä, niin oman pitäjän väki ei kyennyt kaikkea työtä tekemään. Siksi 1940 ja -50-luvuilla Pihlajavedelle rakennettiin useita metsäkämppiä, joihin haalittin työvoimaa pääasiassa Pohjanmaalta pienviljelijöitä. He tekivät talvikaudet täällä metsätöitä ja palasivat kevään tullen koteihinsa viljelemään pientä maatilaansa. Enimmillään täällä Pihlajavedellä oli 11 toimivaa metsäkämppää, lisäksi oli useita siirrettäviä parakkeja. Isommissa taloissa oli myös muualta tulleita metsätyömiehiä kortteerissa. Arvioisin, että enimmillään Pihlajaveden metsät tarjosivat työtä kaikille halukkaille oman pitäjän miehille ja usealle sadalle vieraspaikkakuntalaiselle. Minulle lapsuusaikoina tämä Pihlajavesi oli ihmeellinen satumaa. Tänne ei ollut juuri minkäänlaista tietä kotikylästäni Ähtärin puolelta. Täältä suunnasta näkyi vain suuri ja synkkä metsä. Minun isä oli 1950-luvulla monina talvina Naaramäen kämpällä hevosella ajamassa puuta metsästä tienvarteen. Siksi kuulin lapsena täältä paljon tarinoita. Sadunhohtoisuutta lisäsi se, että kun isä tuli tänne joulun jälkeen hevosen kanssa ajotöihin, niin keväällä hän palasi takaisin mukanaan tukko seteleitä, jotka oli saanut talven ajotilinä. Täällä vuoltiin vihreää kultaa. Sanottiinkin, että Pihlajavesi on Pohjalaisten Ameriikka. Tämä vilkas kämppäelämä ja isot metsänhakkuut virkistivät koko paikkakunnan elämää. Valkeajärven ja Pihlajaveden asemalla oli tuttu näky reppuselkäinen matkustaja, jonka repusta pilkisti kirvesvarsi ja kiepillä oleva sahan terä. Täällä oli useita kauppoja, kauppa-autot kulkivat sivukylillä. Uusia teitä rakennettiin, autot ja puhelimet yleistyivät. Esimerkiksi minäkin soitin 16-vuotiaana poikana ensimmäisen puheluni täältä Sällinkylältä Korpijärven kamarista. Kyllähän jännitin hirvittävästi, että kuinka osaan toimia. Ongelmiahan siinä tuli, puoliautomaattikeskus pörräs korvaan niin ettei puheesta saanut selvää. Toisten opastuksella opin kuitenkin oikeille tavoille. Silloin 1950-luvulla Pihlajavesi eli kukoistuskauttaan, oli työtä ja toimeliaita ihmisiä. Täällä oli toimivia kansakouluja kuusi joissa oppilaita oli yli 300. Kunnan asukasmäärä oli vakiintunut korkeimmillaan 2400. Sadan vuoden ajan nälkävuosien jälkeen Pihlajaveden elämä vahvistui kaikilla elämänalueilla. Sitten 1960-luvulla tuli erittäin voimakas murroskausi maaseudulle. Pihlajavettä se kouraisi tavallista kovemmalla otteella. Kunta yhdistettiin Keuruuseen. Metsätöitä alettiin koneellistaa voimakkaasti, tuli moottorisahat ja metsätraktorit. Työvoiman tarve putosi hurjaa vauhtia. Maatalous kehittyi ja koneellistui. Vaikka elintaso koko maassa nousi teknisen kehityksen myötä nopeasti, niin Pihlajaveden elinolosuhteet niin suurelle asukasmäärälle heikkenivät. Samaan jaksoon pitäjän ainut teollinen työpaikka Pihlajaveden Saha teki konkurssin, joka oli sahapalon jälkeen rakennettu uudelleen. Kuitenkin Väliahon Toivo, joka on Soinista syntyisin sanoi sahan toiminnan loputtua, että ei Soinissa koskaan ole ollut niin hyvää aikaa mitä tänne vielä jäi. Kun työpaikat vähenivät joutui osa väestöstä muuttamaan työn perässä Ruotsiin ja Etelä-Suomen taajamiin. Väki väheni, kouluja suljettiin, metsäkämpät tyhjenivät. Olen monesti sisimmässäni miettinyt, että oliko se huono asia tehostaa metsätöitä niin, että se käynnisti muuttoliikkeen. Vastaus on yksiselitteisen selvä: Ei ollut huono asia. Metsätyö 50-luvun menetelmin oli niin raskasta ja tuottavuus heikkoa, että se söisi alan kannattavuuden. Tämän murroksen jälkeen on lohduttavaa huomata sellainen asia, että tänä päivänä Pihlajaveden ihmiset elävät paremmissa elämänolosuhteissa keen koskaan aikaisemmin. Asukasmäärä nykyisin lienee viidesosa siitä mitä se oli enimmillään, tämäkin taitaa olla lajissaan ennätys? Pihlajaveden laajat metsät tarjoavat tulevaisuudessakin työtä. Työ on vaativaa metsänhoito- tai metsäkonekuskin työtä. Se on huomattu tässä koulussakin, jossa on annettu teräviä metsäalan tietoiskuja koulun oppilaille jo usean vuoden ajan. Koulun rehtori Jarmo Ruhanen on näistä ansioista palkittu Suomen Metsäyhdistyksen toimesta. Tämän koulun perustajia kunnioittaen toivotan hyvää menestystä koululle ja oppilaille! Pekka Isomäki
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
