|
Koulumme
rakentaminen alkoi syksyllä 1906 ja päättyi
loppukatselmukseen 7.10.1907.
Rakennuksen urakoi
pihlajaveteläinen Juha Aho.
Hän syntyi 1848 Pellonpään torpassa. Puoliso oli Kalliomäen piikana
toiminut Anna Fredrikintytär.
Kasteessa koulun
rakentaja sai nimen Johannes. Hän käytti myös Juho, Juha ja
Janne -nimiä.
Sukunimensä Aho hän sai
Helsingissä kaartin joukoissa palvellessaan. Aho nimi
tuli Keuruun Ohra-ahon talon nimestä, jossa hän oli
ollut töissä ennen Helsinkiin
lähdettyään. Siellä Aho halusi nahkurinoppiin.
Mutta hän joutuikin
tahtomattaan
Suomen kaartiin kuudeksi vuodeksi
juovuspäissään tehdyn sopimuksen mukaisesti.
Palasi Pihlajavedelle
syksyllä 1877. Ensin Kalliomäkeen rengiksi. Myöhemmin
tulivat rakennustyöt mukaan. Vaasan radan rakennustöihin
Aho ei halunnut huonon viinapään vuoksi.
Yhteensä Aho urakoi 78
"suurempaa rakennusta"; kansakouluja, seurataloja ja
maalaistaloja eri pitäjiin.
Koulumme opettaja
(1911-1925), kirjailija
Heikki Jartti
on kirjoittanut Janne Ahon elämän eri vaiheista ja
1800-luvun lopun maalaiselämästä Suomen Kuvalehden
vuoden 1928
viimeisessä ja 2/1929 ja
3 /1929 numeroissa. |