![]() |
Pihlajaveden ala-aste Keuruu
|
Metsäteeman alkuun | ||
Metsäpäivän
alkuun Metsäpäivä
Aika: torstai
16.9.2004 klo: 9.30-13.20
Raportti:
Kun Metso oli pitänyt istutusluennon, Metsäkeskuksen Marja Liukkaala-Koto ja Kirsi Pynnönen auttoivat meitä tunnistamaan ja arviomaan puita. Ensin arvioimme, kuinka pitkä eräs sinisellä nauhalla merkitty mänty oli. Arvasin 20m. Ensin piti löytää suunnilleen oman käsivartensa pituinen oksa, joka piti laittaa suoralle käsivarrelle ”lepäämään”, jonka jälkeen se nostettiin pystyyn. Meille neuvottiin, että piti kävellä taaksepäin niin kauan, että ”puu olisi oksan pituinen”. Sitten piti tulla metrin pituisin askelin puulle asti. Sain mitattua 18m. Oikeasti se oli 22m. Otin hiukan liian pitkiä askelia… Poraamalla selvisi, että 110 vuotta vanha. Siitä saisi muistaakseni n. 656 maitopurkkia. Pian lähdettiinkin syömään. Nuotiolla paistettiin makkaraa, syötiin sämpylöitä ja karjalanpiirakoita ja juotiin pillimehua.
Syönnin jälkeen siirryimme takseilla
motoalueelle, Mikko Kallion tilalle. Ryhmäni oli ensin Riistanhoitopiirin
koiraesittelyissä. Ensin Jari Karmala esitteli punaisen irlanninsetteri
Junikan. Se oli lintukoira, ja se saa pian pentuja. Kun hän oli esitellyt
Junikan, hän näytti meille viiden kuukauden ikäisen itäsiperianlaikan. Oli
Mikko Kallion vuoro esitellä Rysky, harmaa norjanhirvikoira. Olli Kursula
esitteli 5-kuukautisen suomenpystykorvan ja luolakoirana toimivan
karkeakarvaisen kettuterrierin, joka oli 2-vuotias uros nimeltään Roope.
Siellä oli myös toinen terrieri, Purre. Terhi Ala-Keturi 6. lk.
| ||