Pihlajaveden ala-aste   Keuruu                                     2005-2006

Pääsivulle

Kansallinen Veteraanipäivä to 27.4.2006

Lipunnostotilaisuus koulun pihalla klo 8.30

Alkuun

PUHE VETERAANIPÄIVÄNÄ 27.4.2006 PIHLAJAVEDEN ALA-ASTEELLA

Arvoisat sotiemme veteraanit, koulun henkilökunta, oppilaat

Vietämme tänään kansallista veteraanipäivää, minkä johdosta olen saanut tämän kunniatehtävän olla mukana tilaisuudessanne. Haluan, että puheeni jälkeen muistatte ja ymmärrätte entistä paremmin veteraanien tekemän raskaan työn merkityksen.

Veteraani – sana, joka pysäyttää ajattelemaan. Omia ajatuksiani kuvaa hyvin tietoisuus siitä, että keskuudessamme olevat veteraanimme ovat niitä henkilöitä, jotka palasivat vuosien 1939 – 1945 sodista. Nämä nykyiseltä keski-iältään jo reilusti yhdeksännellä kymmenennellä olevat ihmiset uhrasivat nuoruusvuotensa kahdenkymmenen ikävuoden molemmin puolin rakentaakseen meille nuoremmille polville mahdollisuuden asua itsenäisessä ja turvallisessa Suomessa.

Veteraanien merkitys sotavuosina on niin yksiselitteinen, ettei sitä varmasti tarvitse perustella erikseen. Sodassa tehdyt uhraukset kaikessa äärimmäisyydessään ovat lisäksi sellaisia, ettei niitä voi täysin ymmärtää, jos niistä ei ole omakohtaisia kokemuksia. Veteraanit ovat osaltaan omalla uhrauksellaan mahdollistaneet sen, ettei kenenkään meistä nuoremmista toivottavasti tarvitse koskaan täysin ymmärtää sodan todellisuutta.

Veteraanien työ ei päättynyt sotavuosiin. Olot sodan jälkeisessä Suomessa olivat jotain aivan muuta kuin nykyään. Sotien jälkeen oli ansaittu raskaimmalla mahdollisella tavalla oikeus asua ja elää omassa, itsenäisessä kotimaassamme. Tämän jälkeen on ollut vielä pitkä matka kuljettavana sodan runtelemasta maasta nykyiseen hyvinvointivaltioon. Mielestäni vielä nykyäänkin veteraaneilla on merkittävä työ tehtävänään – kunhan vain me nuoremmat malttaisimme istua ja kuunnella hetken.

Toivon teidän muistavan veteraanien ja heidän tekemänsä työn merkityksen niin arjessa kuin juhlassa. Ei ole pahitteeksi, vaikka joskus kulkiessanne kauniissa suomalaisessa luonnossa, juhliessanne Suomen maalia jääkiekon MM –finaalissa, kulkiessanne turvallisesti ihmisvilinässä tai muussa yhteydessä pysähtyisitte hetkeksi miettimään niitä tapahtumia ja tekoja, jotka ovat mahdollistaneet senkin hetken. Ja kuten sanoin aiemmin - kunhan vain me nuoremmat malttaisimme istua ja kuunnella hetken.

Näin lopuksi en malta olla vähän kehumatta kouluanne: Kävin tutustumassa koulunne kotisivuihin ja on todella hienoa huomata miten Suomen itsenäisyyteen, veteraaneihin ja muihin merkittäviin henkilöihin tai tapahtumiin suhtaudutaan koulussanne.

Kiitos, että sain olla mukana tilaisuudessanne.

Yliluutnantti Jukka Koski-Lammi

Keski-Suomen Pioneeripataljoona / Pioneerirykmentti

 Puhe tulostettavassa muodossa Lipunnoston alkuun

Veteraanipäivä 2005

Itsenäinen Suomi Kansallinen Veteraanipäivä

Keuruun kaupunki

Keuruun koulut