|
Lehtori Eine Mattilan (o.s. Kanerva)
saarna koulun luokkakokousviikonlopun sunnuntain jumalanpalveluksessa
Pihlajaveden Erämaakirkossa 28.5.2006 klo 13
Kun
tämä kirkko 1780 –luvulla valmistui, siitä tuli paitsi kirkko myös
”tavuu-koulun” paikka ensin todennäköisesti kyläkunnan
isäntämiehille ja sadan vuoden kuluttua jo näitten lastenlapsillekin.
Suomen kuvalehdessä v 1927 Heikki Jartti kertoo
esi-isästään Henrikistä näin:
”Kun Henrik oli ”kahdeksannella ”, pantiin hän tavuukouluun” lukutaitoa
oppimaan. Opettajana oli tässä koulussa eräs vanhahko”
tavallinen mies”, Piilon Samuli, jonka oli opettajaksi asettanut ja
palkan maksoi silloinen Keuruun , Multian ja Pihlajaveden yhteinen
kirkkoherra.
Piilon Samuli piti kouluaan kirkossa, nykyisessä Pihlajaveden vanhassa
kirkossa. Koulun oppilas (1850-luvulta siis!) kertoo siitä kolmen
neljännesvuosisadan kuluttua näin:” Tavuukouluun mentiin kohta, kun oli
syöty suurus kotona ja oltiin siellä sitten aina koko
kesäinen päivä. Päivällistunti oli, ja taisipa olla joku muukin
välitunnin tapainen. - - Jos ei ollut korreesti, niin Samuli löi niin,
että
roikui. Koko päivä tavattiin, taikka kai se Samuli siellä ehkä
veisailikin, mutta emme me , tavaajat, koskaan.
Ja mitenkäpä me olisimme
osanneetkaan veisata, lukemattomat ja muutenkin tohlot tenavat.” Näin
opeteltiin lukutaitoa 150 vuotta sitten!
Tämä kirkko, on siis ollut kuin
esikoulu sille Pihlajaveden koululle, jonka juhlajumalanpalveluksessa
nyt olemme.
Juhlapäivän tekstinä on katkelma
Jeesuksen jäähyväisrukouksesta. Sen opetuslapsi Johannes on
kirjannut
evankeliumiinsa juuri Vapahtajan vangitsemisen edelle. Nousemme sitä
kuuntelemaan!
JOH
17:18-23
Kun perheen isä tai äiti lähtee kotoa
vaikkapa viikonlopuksi sukulaisten luo tai kesälomamatkalle, hän vielä
lähtiessään
muistuttaa
kotiin jääviä niistä tärkeimmistä asioista: muistakaa lukita ovet , jos
lähdette, muistakaa ruokkia kotieläimet,
muistattehan
kastella kukat, ettehän unohda sähköhellaa päälle jne.
Jos olemme saaneet olla kuolevan
lähimmäisemme vuoteen äärellä, mietimme varmasti usein ja meiltä muutkin
sitä kyselevät:
Mitä hän – lähtevä- sanoi kaikkein viimeisimmäksi? Mistä silloin
viimeisellä kerralla keskusteltiin, ennen kuin voimat uupuivat jne.
Nyt
kyselemme , mitä meidän suuri Vapahtajamme kaikkein viimeisimmäksi
omilleen toivoi?
Viisi kertaa tässä lyhyessä
rukousjaksossa on sana ”yksi” . Luulen, että kaikille ei ole aina ollut
helppoa ymmärtää, että Jumalamme
on ehdottomasti yksi, siitä huolimatta,
että käytämme Hänestä kolmea nimeä: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
(Näinhän
Teemu-pappimmekin
sanoi siunatessaan uudet koululaiset tämän jumalanpalveluksen
alussa.)
- Nykyään Suomessa törmää entistä useammin
maahanmuuttajiin, jotka luulevat meillä olevan kolme Jumalaa.
Miten
siinä sitten asian kyllin selkeästi esität?
Kömpelö vertaus, mutta sittenkin. Viime
talvena näilläkin seuduilla oli melkoisen korkeat, valkoiset hanget.
Mihin ne nyt ovat
kadonneet? Ilmojen lämmettyä lumet sulivat ja muuttuivat vedeksi, joka
imeytyi maahan.
Kunhan aurinko rupeaa täydeltä terältä
paistamaan, se saa tuon maan kosteuden höyrystymään niin,
että osa
tuosta sulaneesta vedestä nousee huomaamattamme yläilmoihin,
kerääntyäkseen taas aikanaan pilviksi
ja antaakseen kuivuneelle maalle
sadetta. Näin voimme seurata yhden ja saman
aineen, - veden muuttumista
olomuodosta toiseen. Lumi ja jää ja höyrykin on näet sitä samaa ainetta, vettä.
Maailmankaikkeuden
Luojaa me kutsumme Jumalaksi.
Hän tuli ihmisten maailmaan ihmisen
hahmossa. Silloin me kutsumme häntä nimellä Jeesus.
Ensi sunnuntaina on helluntai. Silloin
kirkoissamme kerrotaan siitä, kuin Jeesus lupasi kuolemansa jälkeen olla
täällä
kanssamme
kaikki päivät Pyhänä Henkenä, jonka me voimme kokea, vaikka emme
Häntä näe.
Kaikessa tässä on kysymys vain yhdestä
ainoasta Jumalasta.
Maallisen elämänsä aikana Jeesus toimi
opettajana. Hän valitsi itselleen oppilaita, joita vanhakielisesti
kutsutaan opetuslapsiksi.
Koulurakennuksia ei tuohon aikaan ollut. Etelän lämpimässä ilmastossa 7
kuukautta vuodesta on lämmintä ja sateetonta.
Sisätiloissa ollaan vain öisin.
Koulu oli ”kiertokoulun” omainen.
Jatkuvasti avoimet ovet ja kuunteluoppilaita paljon , arviolta noin 70.
Vakituisia kokopäiväopiskelijoita 12. Näistä Jeesus koulutti itselleen
tiedottajia, jotka myöhemmin korvaisivat paitsi opettajan, myös
nykytilannetta
ajatellen lehdistön, radion ja TV:nkin.
Taivaan Isä lähetti poikansa tähän
langenneeseen maailmaan elämään kolmisenkymmentä vuotta ihmisen
hahmossa ja opettamaan
tärkeät asiat Jumalan valtakunnasta ja sitten kärsimään ja lopulta
kuolemaan sen kuoleman , joka jokaiselle langenneelle ihmiselle olisi
kuulunut. Päästämään meidät syntiemme kirouksesta ja viimeiseksi
ylösnousemuksellaan osoittamaan jumaluutensa. Nyt se tehtävä on loppuun suoritettu. Jeesus ei kuitenkaan ottanut tästä syntisestä
maailmasta pois edes noita oman aikansa opetuslapsia. Hän jätti
heidät tänne ja lähetti suorittamaan tiedottajan tehtävää. Siihen hän
oli heitä muutaman vuoden kouluttanut. Ihan saman tehtävän
hän on antanut kaikkien aikojen opetuslapsille , meillekin. Tehtävämme
on tavalla tai toisella välittää aikamme ihmisille Jeesuksen
opetusta ja sanomaa hänen sovitustyöstään. (jakeet 20-21)
Maallisen elämänsä loppuvaiheessa Jeesus
tuntuu yli kaiken toivovan, että Hänen opetuslapsensa halkiaikojen
ymmärtäisivät
olevansa yhtä ainoaa Jumalan lasten joukkoa, olkoon heidän hahmonsa,
seurak.elämän tapansa, veisuutyylinsä jne. milloin minkinlainen
tahansa. Kaikki kuitenkin yhtä ja samaa Jeesuksen oppilaitten joukkoa,
jota voimme kutsua Jumalan seurakunnaksi tai Kristuksen kirkoksi.
Sain äskettäin kirjeen eräältä Jumalan
valtakunnan työntekijältä. Luen siitä katkelman:
”Jumalanvaltakunnan työ ei ole yksilö- vaan joukkuelaji. Uskovaiset on
pantu toimimaan lähellä toisiaan niin kuin ruumiinjäsenet kehossa.
Välillä on hikiset oltavat, toisinaan lepoa ja juhlaa. Onneksi työn j o
h t o ja aivokeskus eivät ole ihmisten, vaan itsensä
Herran hallinnassa.”
Meidän on paikallaan silloin tällöin
kysyä, mikä estää kokemasta yhteyttä oman joukkueen jäsenten, toisten
Jeesukseen
uskovien kanssa. Jeesus rukoilee päivän tekstissä ( jakeessa 23) LUE!
-
Mieleeni on jäänyt vuosien takaa kuva
Vatikaanista. Siellä kokoontui joukko erilaisten kirkkokuntien pappeja.
He seisoivat piirissä ristin ympärillä.
Meidän silloinen arkkipiispamme
sanoi tuossa tilanteessa: ”Mitä lähempänä ristiä, sen lähempänä toinen
toistamme”. ”Näin isämme uskoivat ennen…”
Tänään toukokuun 29 pnä tulee kuluneeksi
täsmälleen 88 vuotta siitä kun siniristilippu vahvistettiin itsenäisen
Suomen lipuksi.
Itsenäisyytemme alusta saakka lippumme on tarkoitettu viestimään, että
tässä maassa uskotaan ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen.
Jokaisena liputuspäivänä – myös tänään -
onkin paikallaan tehdä suunnan tarkistus ja mielessään kysellä: Onko
minun ,
onko meidän kylämme ja meidän kansamme uskon ydin yhä edelleen
ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Kristuksessa?
– On tosin uskovaisen nimellä
kulkevia ihmisiä, jotka sanovat: ” Totta kai minä Luojaan uskon. Mutta
en minä sitä puhetta
Jeesuksesta ymmärrä enkä tarvitse”. Tällaisen kyselijän on vaikeata
olla ”täydellisesti yhtä” niiden kanssa, joiden kristillinen
usko turvaa Kristukseen Jeesukseen tietoisena siitä, että omien
tekojemme ja ponnistustemme turvin emme uskalla ajatella viimeistä
tilintekoa.
- Jos taas Kristus on puolustusasianajajamme , on
Hän myös suurin yhteinen tekijämme.
Kun me juhlivat kirkkovieraat kohta tämän
puheosuuden päätteeksi tunnustamme yhdessä yhteisen kristillisen
uskomme, me sanomme mm:
”Minä uskon pyhän , yhteisen
seurakunnan”. Muistan ajan, jolloin oli vaikeata sanoa tuota kohtaa
rehellisesti. Näin
paikallisseurakunnassani niin monta asiaa, joiden olisi mielestäni
pitänyt olla toisin. Voiko tällainen seurakunta olla pyhä.
Eihän se ollut edes kaikkien paikkakuntalaisten yhteinen. Mehän vasta
kyseltiin mitä nuo , näkyvästi ristinmerkkejä tekevät oikein
ovat, ja nuo kesäisin telttakokouksiaan pitävät, tai nuo, jotka laulavat
eri laulukirjasta kuin me jne. Voiko nyt rehellisesti jatkaa
uskontunnustustaan ” minä uskon pyhäin yhteyden”, kun ihmiset vain
vaieten, jos ei ihan kyräillen seurailivat toistensa tapoja.
– Ei tuo
mietiskely turhaa ollut. Mielessäni on pari opetusta, jotka selvensivät
asiaa.
-
Ensiksikin meille
selitettiin, että tuollainen kaarenmuotoinen ehtoollispöytä – niin kuin
Pihlajaveden kummassakin
kirkossa on - muistuttaa meitä
pyhäinyhteydestä, johon kuuluvat kaikki - elävät ja kuolleet Jeesukseen
turvautuneet.
Kaaren näkymätön puolisko muistuttaa niistä, jotka ovat jo päässeet
perille ja viettävät kanssamme ehtoollista taivaan pöydässä.
-
Tällä puolen rajan taas
juuri ehtoollispöytä on paras paikka kokea pyhäinyhteyttä, kun kaikki
armonkerjäläiset
väristä ja iästä ja tavoista riippumatta ovat kumartuneina armon
lähteelle.
Toinen selventävä opetus sisältyy tähän
juhlapäivämme tekstiin.
Kertauksena siitä pari asiaa:
1) Kristuksen kirkko on halki aikain y k
s i . Sillä vain on eri aikoina ja eri puolilla maapalloa hyvin
erilainen ilmiasu ja erilaisia tapoja.
Yhdeksi sen tekee yhteinen usko K r i s t u k s e e n . Siksi se on
pyhä, k r i s t i l l i n e n seurakunta.
2) Tämä tekee seurakunnasta - ei
virheetöntä – vaan epätäydellisenä p y h ä n , koska sen H e r r a
on pyhä. Hän sanoi
aiheenamme olevassa tekstissä j19 ! Painokkaasti tämä selitetään Hepr.
10:nnessä j10: ”Me olemme pyhitetyt Jeesuksen
Kristuksen ruumiin uhrilla k e r t a k a i k k i a a n ”.
Tällaiseen p y h ä i n y h t e y t e e
n on lupa Kristuksen tähden uskoa itsekin kuuluvansa.
Jos tällaisen uskon tunnustaminen tuntuu
yhä vaikealta, voi uskontunnustuksen sanoa Jumalalle rukouksena.
Lisätä ajatuksissaan loppuun nöyrän aamenen: ” Auta että voisin kaiken
tämän uskoa!”
Vielä yksi asia . Kädessäni on vuodelta
1882 oleva ”Rukouskirja koulunuorisolle”.
Aavistelen, että kun esi-isämme sata
vuotta sitten puuhasivat koulua Pihlajavedellä he käyttivät tätä kirjaa
, kirjat kun olivat
vielä hyvin harvinaisia näillä kylillä. Tämän lopussa on esirukous
kaiken nuorison puolesta. Noilla vanhoilla sanoilla me nyt
rukoilemme.
” Laupias Isä! Minä rukoilen sinua meidän
lastemme edestä. Anna heille halu oppia, että pysyisivät kristillisinä
ja
käyttäytyisivät hyvin. - - - Älä anna kenenkään joutua kadotukseen, ei
syntiin eikä häpeään.
Auta heitä aikakautemme vaaroja vastustamaan ja anna heidän kerran
palvella sinua taivaallisessa temppelissä.” Aamen |
