|
Äänestysmatka 1950-luvulla
lapsen silmin
Jalkoja kopeissa
Koska
huutoäänestys ei enää ollut käytössä, äitini lähti Pihlajaveden
Asemankylään äänestämään. Istuin reessä nenä pystyssä; oli hienoa mennä
aikuisten kanssa asioille. Luulin pääseväni johonkin juhlaan, äidillä
oli parempi leninki.
Elettiin viisikymmenluvun alkua. Sodanjälkeinen Suomi kasvatti
lapsiaan Keski-Suomen pienipeltoisilla metsätiloilla.
Polle
kopsutteli Kilpinevaa. Hautasen kohdalla tuli meijeriauto vastaan. Reki
kallistui uhkaavasti. Tuttu kuski nosti kättään. Täydet tonkat vierivät
ohitseni ryhdikkäänä rivistönä.
Kun
pääsimme Kömin rautatieseisakkeen ylitse, vastaamme tuli tukkiauto.
Tunsin sen kuorman yhtä hyvin kuin maitotonkkienkin sisällön.
Kortteerimiehet olivat jokatalvinen tuttavuus. He tulivat
Etelä-Pohjanmaa pitäjistä metsä-Suomeen, asuivat taloissa, kämpissä ja
parakeissa. Pidin erityisesti Hanneksesta; tämä osasi tehdä
sokerikakkuja ja lausua runoja.
Asemankylässä oli elämää. Osuuskaupan kahvilan ikkunasta näkyi ihmisiä.
Asemapäällikkö Bruno Helminen asteli koppalakki päässään radan viertä.
Kaupan edessä seisoi hevosia ja autoja.
Äiti
sitoi Pollen seurantalon puomiin. Äänestämisen salat aukeaisivat.
Eteisessä oli hämärää. Ihmiset tungeksivat ulos ja sisään. Menimme
saliin. Sen seinustalla istui ihmisiä. Kaikki ne katsoivat meitä. Tuntui
samalta kuin rokotukseen mennessä. Kiskoin äitiä helmasta, halusin pois.
Äiti
ei välittänyt. Hän kertoi olevansa Laina Aittolampi, otti
seinänvierusihmisiltä lapun ja vei minut pahvikoppiin. Siellä ei ollut
neuloja, piikkejä eikä lääkäreitä. Rauhoituin ja rupesin tutkimaan outoa
asemapaikkaani.
Näin
vain jalkoja. Seisoimme keskimmäisessä kopissa. Kummallakin puolella
tönötti jalkoja. Näin ne hyvin, koska kopit olivat alhaalta aukinaisia.
Äiti oli hidas, toisen puolen jalat ehtivät vaihtua kaksi kertaa. Ensin
sinne tulivat mustat rasvanahkasaappaat. Niiden sijalle astelivat
harmaat korkokengät. Olisin katsellut niitä, mutta äiti kiskoi minut
kopista pois.
Ja
siinä se oli – äänestäminen! Totisia silmiä ja jalkoja.
Onneksi pääsin kauppaan. Ostettiin hyviä keksejä ja yksi tikkukaramelli.
Nuuhkin jännittäviä hajuja ja katselin kaihoten kauniita tavaroita
hyllyillä.
Yritin
kotimatkalla kysellä äidiltä äänestämisestä. Sain vastauksiakin, mutta
sanojen merkitykset eivät auenneet. Äiti haikaili Arposen rouvan
hienojen kenkien perään.
Polle
juoksi kovaa vauhtia. Se oli mielissään, kun pääsi ronkkelireen edestä
kevyempiin ajoihin.
Välimäen jälkeen oltiin melkein kotona. Hevonen osasi Varjolan kohdalta
kääntyä kotitielle. Metsätie päättyi ja hankien takana näkyi Peltomäki.
Äänestysreissu oli tehty.
Kotona
äiti meni navettaan. Maitotonkat kalisivat. Isä tuli metsästä ja pihkan
haju täytti tuvan.
Suomalainen maaseutu ei tiennyt mitään lauseesta: ’’Maaseutu eläväksi’’.
Se eli.
Eine
Joutsijoki 13.3.2007
|
