Juha
Uimonen (vas.) sekä Tuula ja Yrjö Ahola
iloitsivat tiistaina kyläkaupan
avaamisesta. Muiden pihlajavesiläisten
tapaan he vakuuttivat yrittäjä Tia
Kivimäelle tulevansa ostoksille
vastakin.
Pihlajaveden
kyläkauppa aukesi jälleen
Päivi Liimatainen
Kaikki kynnelle kykenevät Pihlajaveden asukkaat
ja mökkiläiset piipahtivat tiistaina omassa
kyläkaupassa. Mikäpä oli piipahtaessa, kun
myymälän ovet taas liki kahden vuoden kiinniolon
jälkeen avattiin.
Tavallisimpia tervehdyksiä tuoreelle
kauppiasparille Tia Kivimäelle ja
Tapio Lamminaholle olivat "tervetuloa" ja
"kyllä tätä oli odotettukin". Ja jos
kahvipöytäpuheisiin on uskomista, ovat
kyläläiset päättäneet jatkossa varmistaa kaupan
pysymisen käyttämällä sen palveluita.
- Kauppa kuuluu ikiomaan PPV-ketjuun - eli
pieniin, villeihin ja vapaisiin, nauroivat
yrittäjät.
- Tarjoamme lähimyymälän tuotevalikoiman,
kahvilan, mahdollisuuden käyttää nettiä ja
katsoa televisiota sekä ostosten
kotiinkuljetuspalvelut. Jatkossa aiomme avata
korjaamon ja auttaa kyläläisiä esimerkiksi
lumitöissä. Polttoaineiden
myyntimahdollisuuttakin selvittelemme. Kaikessa
lähdemme liikkeelle paikallisen väen toiveista.