18. joulukuuta 2006
|
|
Joulu Jawesein
talleilla
Oli joulukuun 23. päivä ja jouluaatto oli
jo lähellä mutta Jawesein tallin
jouluvalmistelut olivat aivan kesken. Nora Jawesein heräsi
aamu 6 ja meni ruokkimaan hevoset. Nora
meni ensin shettisten talliin. Noran
kultainennoutaja Elli tuli Noran perässä.
Kun Nora sekä Elli olivat ruokkineet
ja vieneet hepat pihalle Nora meni
harjoittelemaan klarinettikappaleen, jonka hän
aikoi soittaa Joulupukille. Noran
pikkusisko Emilia joka oli 3 vuotta
ja ajatteli laulaa Joulupuu on
rakennettu, kun Nora soittaa klarinettia
samaan aikaan. Nora söi niin nopeasti
kuin pystyi ja meni ulos odottamaan
Sandra ystäväänsä. Kun Sandra ja Nora
olivat siivonneet karsinat he lähtivät
taluttamaan Emiliaa Niksulla lyhyen
maastolenkin. Kun he tulivat he hoitivat
Niksun. Sandraa tultiin hakemaan Nora ja
Emilia menivät nukkumaan! Nora heräsi aamu
5 24.12 Emiliaan joka ei saanut
unta. Mutta kun he juttelivat hetken uni
tuli nopeasti. Nora
lähti 6 talleille
tekemään aamutallia. Kello 7.30 Nora,
Emilia ja heidän isänsä söivät aamupalaa ja
lähtivät hakemaan kuusta. Kun kuusi oli
koristeltu Nora soitti kerran Joulupuu
on rakennettu. Sitten Nora soitti
Sandralle ja Sandra tuli heti. Sandra
ja Nora alkoivat tehdä joulukoristeluja.
Illalla klo 9 Sandra ja Nora tulivat
sisälle ja alkoivat vaihtaa vaatteita.
Nora laittoi mustan hameen ja paidan
ja Sandra viininpunaisen mekon. Kun oli
syöty Joulupukki tuli ja Nora soitti
Joulupuu on rakennettu ja Emilia lauloi
Sandra kanssa . Nora ja Sandra jakoivat
lahjat ja sitten ne avattiin
ja mentiin nukkumaan.
Hyvää Joulua! T. Vera |
LUUKKU 18
J.V. Snellman syntyi 200 vuotta
sitten. Hän oli tunnettu lehtimies, filosofi ja valtiomies.
http://www.snellman200.fi/etusivu/fi.jsp
Pieni haaste:
Mikä vetää junaa?
Kirjoita vastaus sanaristikossa
kohtaan: Vaakasuora 17.
Iso haaste:
Minkä niminen oli vuonna 1830 perustettu seura, joka
kokoontui lauantaisin keskustelemaan kirjallisuudesta sekä
politiikasta ja johon kuului nuoria akateemisia miehiä ja
naisia, muun muassa J.L.Runeberg ja J.V.Snellman?
Vastaus luukun 16 pienen haasteen
kysymykseen on jäänaskalit.
Vastaus luukun 16 ison haasteen
kysymykseen on hypotermia. Sanan ristikkokoordinaatit ovat
(10,15) (1,6).
http://www.edu.fi/oppimateriaalit/joulukalenteri/
|