Hyvät naiset ja herrat, opettajat, oppilaat.

Olen Kadetti Hanne Kiiskinen ja opiskelen Maanpuolustuskorkeakoulussa pioneerilinjalla 92. Kadettikurssilla. Maanpuolustuskorkeakoulu kouluttaa upseereita kouluttajan tehtäviin puolustusvoimien palvelukseen: itse valmistun vuonna 2009 yliluutnantin virkaan.

Kiitos kutsusta tänne teidän itsenäisyyspäivän juhlaan, tämä on minulle kunniatehtävä päästä esittämään pioneerirykmentin tervehdys maamme itsenäisyyspäivänä.

Me nykyajan nuoret pidetään monia asioita itsestäänselvyyksinä. Koti, vanhemmat, kaverit, harrastukset. Harvoin tulee mietittyä, minkälaista elämä olisi jos joutuisi elämään ilman perhettä, ilman isää, niin kuin Suomen sotien aikana evakkoon lähteneet ja orvoiksi jääneet yli 50 000 lasta. Tai miltä tuntuisi jos joutuisi jättämään kotinsa ja lähtemään sotalapseksi vieraaseen maahan ilman omaa perhettä. Näitä uhrauksia monet Suomalaiset äidit ja lapset ovat Suomen sotien aikana tekemään.

Sodan julmuus ei koskettanut pelkästään rintamalla taistelleitta miehiä, vaan samalla kärsivät näiden sotilaiden perheet, jotka odottivat miestä ja isää takaisin kotiin ja joutuivatkin vastaan ottamaan viestin isän kuolemasta.

Talvisodan aikaan monet kouluikäiset lapset joutuivat keskeyttämään koulunsa ja muuttamaan pois kodeistaan äitinsä kanssa kun isä oli lähtenyt sotaan. Ruokaa ja vaatteita piti säännöstellä ja monista asioista kuten kirjoista, leluista ja karkeista jouduttiin luopumaan. Kun perheiden toimeentulo oli kokonaan äidin varassa, ei mihinkään ylimääräiseen ollut varaa ja monet perheet joutuivat hakemaan ruokaa ja vaatteita naapureilta.

Maaseudulla asuneet lapset hoitivat äitinsä kanssa tilan ja eläimet, niittivät ja keräsivät heinän ja viljan, ruokkivat ja laidunsivat eläimet ja huolehtivat tilan kunnossapidosta. Lapsien aika meni töiden tekemiseen ja leikit ja harrastukset piti unohtaa.

Useat lapset lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin, jossa heidät sijoitettiin ruotsalaisiin perheisiin. Nuoret lapset kokivat itsensä varmasti hylätyiksi ilman omia vanhempiaan vieraassa maassa, sijoitettuina uusiin perheisiin, joissa ei edes puhuttu samaa kieltä lasten kanssa. Lapset palautettiin Suomeen sodan päätyttyä, mutta evakkoaika jätti pysyvät jäljet heidän lapsuuteen.  

Kaikilla meillä on varmasti sukulaisia ja tuttuja, jotka on ollut itse puolustamassa Suomea tai kuulunut niihin perheisiin, joilta sota on vienyt läheisen perheenjäsenen.

Sotaleskien ja orpojen kokemukset yhdistävät Suomen kansaa. Sotaorpojen tarinat ovat osa Suomen historiaa. Suomen kansan vankka identiteetti ja yhteenkuuluvuuden tunne on sekä sodissa olleiden sotilaiden ja heidän perheiden ansiota. Maamme itsenäisyys on ollut uhrausten ja kärsimysten arvoinen, vaikka se koettelikin kovasti. Itsenäisyyttä ei tule pitää itsestäänselvyytenä ja nyt itsenäisyyspäivänä on hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä meidän esi-isät ja äidit, ukit ja mummit ovat joutuneet uhraamaan, jotta meillä on nyt hyvä elää itsenäisessä Suomessa.

Mitä Suomen itsenäisyys nykynuorille merkitsee, puhun varmaan koko nuorison puolesta kun sanon, että vaikka emme aina muistakaan mitä esi-isämme ja äitimme ovat meidän vuoksi uhranneet, osaamme arvostaa Suomen vapautta. Itsenäisyys merkitsee ennen kaikkea rauhaa, turvallisuutta, puhtautta ja mahdollisuutta tehdä omasta elämästä juuri sellainen kuin itse haluaa.

Juuri tänään Suomen 90 itsenäisyyspäivänä voimme myös aidosti iloita siitä mitä Suomi tällä hetkellä on.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kad Kiiskinen