Pihlajavedellä lapsuus- ja kouluvuotensa viettänyt Sirkka Liisa Puusaari toimi asiantuntevana oppaana, kun Jyväskylän kulttuuriyhdistys 20.5.1995 teki kotiseuturetken, “Kolmen kirkon kierroksen”, läntiseen Keski-Suomeen. Aisapuu on kiitollinen matkaoppaalle, joka ystävällisesti luovutti lehdessä julkaistavaksi tekstin, jonka hän esitti linja-autoretkellä matkatovereilleen. Tietoisku Pihlajavedestä. (Väliotsikot toimituksen.)
Maantiedon tunneilla koulussa luimme Pihlajaveden, Keuruun ja Ähtärin vesireiteistä. Pihlajavesi on Pihlajaveden reitin ympärillä. Pinta-ala on 416 km2 ilman järviä, joita on aika monta Pihlajavedellä. Aikaisemmin Pihlajavesi kuului Pirkanmaahan. Asukkaita oli v.1954 vielä 2330 ja v. 1962 2050. Kun asukasluku putosi alle 2000:n , Pihlajavesi liitettiin v. 1969 Keuruun pitäjään. Kun Keuruusta v. 1986 tuli kaupunki, tuli Pihlajavedestä Keuruun laitakaupunki. Keuruun kaupungin ensimmäinen kaupunginjohtaja Eino Nurmela on Pihlajaveden omia poikia.
Pihlaisselkää on sanottu jopa Euroopan puhtaimmaksi järveksi. Sen rannoilla ei ole minkäänlaista teollisuutta, kun sahakin on jo ajat sitten lopettanut toimintansa. Järven rannalla on muutama maatalo ja useampia huviloita, jopa helsinkiläisillä. Elinkeinoista voi mainita maanviljelyksen, metsätalouden ja kalastuksen. Tosin moni maatalo on jo pannut pellot pakettiin ja vanha isäntäväki asuu asutuskeskuksissa ja talo toimii enää vain kesänviettopaikkana.
Pihlajaveden seurakunta oli vuodesta 1831 Keuruun kappeliseurakunta. Itsenäiseksi seurakunnaksi se tuli v. 1895. Oma kirkkoherra oli v:sta 1910 lähtien. Vuoden 1995 alusta Pihlajaveden seurakunta liitettiin Keuruun seurakuntaan kappeliseurakunnaksi.
Pihlajavedellä on kaksi kirkkoa, erämaakirkko, joka valmistui v. 1782 ja uusi kirkko eli varsinainen kirkko, rakennettu 1871, valkoinen puinen kirkko. Kirkko rakennettiin kuten tapana oli keskelle pitäjää korkealle mäelle, kuusi kilometriä asemalta. Kirkko on J.Kuorikosken suunnittelema, alttaritaulu on A.Kjellbergin maalaus Kristus ristillä. Talvisin siellä pidetään jumalanpalveluksia vain juhlapyhinä: jouluna, pääsiäisenä jne. Talvella jumalanpalvelukset ovat seurakuntatalolla Koipikankaalla. Kesäisin on jumalanpalvelukset vanhassa kirkossa, jolloin erämaakirkko täyttyy sekä pihlajavetisistä että kesävieraista, huviloitten asukkaista.
Hautausmaista vanhin oli vanhan kirkon ympärillä, jonne haudattiin jo 1600-luvulla. Toinen on uuden kirkon lähellä oleva n.s. vanha hautausmaa, jota myös Rekolan hautausmaaksi kutsutaan. Varsinainen hautausmaa valmistui v. 1930 Koipikankaalle.
Pieni Pihlajavesi antoi toiseksi suurimman uhrin asukaslukuun verrattuna toisessa maailmansodassa. Vain Soinista kaatui enemmän. Molempien pitäjien miehet taistelivat Taipaleenjoella. Pihlajaveden sankarihaudan patsaaan on suunnitellut Keuruun oma tyttö Laila Niemioja.
Pihlajavesi sai myös osuutensa talvisodan pommituksista, kun 29.12.1939 klo 13.05 kolme konetta pommitti Pihlajaveden asemanseutua. Miksi pientä Pihlajavettä, eihän siellä ollut mitään strategisesti tärkeää? Koneet erehtyivät seuraamaan Keuruulta maantietä eikä rautatietä, ne olivat tulossa Jyväskylän suunnasta tarkoituksena pommittaa
tärkeätä Haapamäen risteysasemaa, jonka kautta kulkivat tärkeät junat pohjoiseen. Pommituksessa kuoli kolme ihmistä. 50 vuotta pommituksen jälkeen paljastettiin aseman seinässä muistolaatta.
Elämä Pihlajavedellä oli vielä 1930,-40 ja -50-luvuilla hyvin vilkasta varsinkin aseman seudulla. Kun iltajuna Haapamäeltä tuli puoli kuuden maissa, kerääntyi asemalle väkeä. Oli junan passaajia, koululaiset tulivat Haapamäeltä, oli postin hakijoita. Asemalla oli 3-4 virkailijaa. Asema oli läpi vuorokauden miehitettynä, oli 3-4 asemamiestä. Nyt ei ole ainuttakaan virkailijaa, ei asemamiestä. Pihlajavedelle kyllä pääsee neljä kertaa päivässä junalla. Jos haluaa Pihlajavedellä nousta junaan, on heilautettava kädellä veturinkuljettajalle merkiksi kuin linja-autolle, jotta juna pysähtyisi. Muuten se ajaa ohi, jos ei ole junasta tulijoita. Linja-autoja kulkee vain koululaiskyytejä. Kun Jämsän rata valmistui, hiljeni junaliikenne sekä Haapamäellä että Pihlajavedellä. Entisestäänkin liikenne hiljeni, kun Parkanon rata valmistui. Haapamäki-Pori radalla liikenne lakkasi kokonaan.
Pihlajaveden asemarakennus, Suomen kauneimpia, oli jo myynti- ja purku-uhan alla. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Keuruun kaupunki kunnosti sen ja nyt asemarakennuksessa toimii yksityinen nahka-alan yritys ja n.s. asiamiesposti, koska oikeata postia kylällä ei enää ole. Ennen oli asemankylällä kolme kauppaa, molemmat osuuskaupat ja yksityinen Pakkalan kauppa. Nyt on vain yksi yksityiskauppa. Ennen oli kaksi pankkia, nyt vain yksi. Ennen oli seuratoiminta hyvin vilkasta. Oli nuorisoseura, työväenyhdistys, maamiesseura, suojeluskunta ja lottayhdistys. Pihlajaveden nuorisoseura oli aikoinaan Keski-Suomen piirin vilkkaimpia ja parhaita seuroja. Seura sai oman nuorisoseuratalon v:n 1945 lopussa, jolloin se osti v.1911 hirsistä rakennetun entisen suojeluskuntatalon.
Nykyään on Pihlajavedellä hyvin hiljaista talvella. Vanhat ovat jo siirtyneet manan majoille, nuoriso lähtee/on lähtenyt koulutuksen ja työn perässä muualle. Kesäisin on hieman vilkkaampaa, kun entiset pihlajaveteläiset tulevat käymään entisellä kotiseudullaan ja kesäasukkaat tulevat mökeilleen.
Ensimmäinen nimeltä tiedetty pihlajavetinen oli 1600-luvulla Savosta tullut Parta-Sälli. Nimensä hän tietenkin sai isosta parrastaan. Hän rakensi Sällin talon, vanhan Sällin. Sällin nimen kuullessaan kukaan Pihlajavedellä ei ajattele renttua, jätkää, nimi on erittäin kunnioitettu paikkakunnalla. Talo on edelleen saman suvun hallussa, ollut siis jo yli kolmesataa vuotta.
Parta-Sälli oli hyvin rikas ja saita mies. Kun Ähtäriin rakennettiin Saarimäki-niminen talo, sanoi Parta-Sälli talon rakennetun hänen sikolaitumilleen. Hän omisti melkein koko pitäjän. Saituudessaan hän kätki rahansa kahteen piilopaikkaan, jotta perilliset tai kukaan muukaan ei saisi niitä. Piilopaikkoja ei ole löydetty, mutta Sällin pellosta on löytynyt ainakin yksi kolikko. Parta-Sälli on haudattu ensimmäisenä vainajana vanhan kirkon hautausmaahan, portista oikealla olevaan nurkkaukseen.
1600 luvulla poltettiin Suomessa 90 noidaksi epäiltyä ihmistä, niistä 30 Pohjanmaalla. Pihlajavedellä oli Lieran Antti, Antti Lieroinen, tietäjänä ja ennustajana tunnettu mies. Hänet poltettiin Ruovedellä v. 1643, saaressa, joka sai nimen Lieransaari. Pihlajavedellä on Valkeisenjärven rannalla vieläkin Lierankivet, Antin entisen talon kiuaskivet. Ruovedellä vietetään joka kesä Noitakäräjiä Antti Lieroisen polttamisen muistoksi.
Pihlajaveteen liittyy myös Suomen kuuluisimman karhunkaatajan Martti Kitusen nimi. Hän eli 1747-1833. Hänen kotinsa oli Virtain Kotalassa, vain muutaman kilometrin päässä pitäjänrajasta. Hän kaatoi kaikkiaan 198 karhua, ensimmäisen jo 16-vuotiaana. Milloin pyssyllä, milloin keihäällä tai jopa puukolla sylipainissa karhun kanssa. Kerran taas ollessaan metsällä tuli iso karhu yht'äkkiä häntä vastaan, nousi takajaloilleen ja lähti öristen ajamaan Marttia takaa. Martti kiipesi puuhun, karhu repi housunlahkeen ja saappaan rikki. Oksa, josta Martti piti kiinni katkesi ja Martti putosi karhun selkään. Karhu säikähti ja lähti juoksuun koirat takajaloissa roikkuen. Sitten Martti pudottautui karhun kyydistä ja sai lopulta karhun ammutuksi. Martti on sukua "kotiseutuneuvos" Pentti Kokinmäelle. Kitunen teki kuulema kerran yli kaksimetrisen suksen Kokinmäen tilan suuresta hongasta. Kituselle on pystytetty patsas Kotalaan. Kesällä 1995 esitettiin ensi kerran Karhu-oopperaa Virroilla. Pihlajavedellä on edelleenkin karhuja, ainakin yhden tiedetään pesivän siellä ja tänäkin keväänä niitä on nähty. Eivät oikein ole tulleet sinuiksi asukkaiden kanssa.
Pihlajaveden pappilan, eräs Suomen kauneimmista, Koipijärven rannalla, seinässä on toinen muistolaatta Pihlajavedellä. Pappilassa syntyi v. 1887 kirkkoherra Henrik Nurmion perheeseen poika Heikki. Perhe muutti jo kahden vuoden kuluttua ensin Soiniin ja sieltä Raisioon. Heikki Nurmio meni jääkäriksi Saksaan ja siellä Libaussa hän kirjoitti runon, jonka eräs Donner-niminen mies salakuljetti Ruotsin kautta Suomeen Sibeliukselle, joka sävelsi runon. Näin syntyi Jääkärien marssi v. 1917. Nurmio kuoli v. 1947 jääkärieverstinä.
Kolmas muistolaatta Pihlajavedellä on aseman koulun seinässä. Pihlajaveden oma kirjailija Heikki Jartti (1887-1951) oli opettajana aseman koululla vv. 1911-25. Hän oli boheemi luonteeltaan eikä viihtynyt opettajan ammatissa, vaan siirtyi kotitilalleen Isoon-Kömiin ja ryhtyi kirjailijaksi. Hän on kirjoittanut romaanit Rovastin häämatka, Pimeässä erehtyy, Joulusaunassa, Juhannussaunassa, Herra Johtaja sekä näytelmät Munapuuroa ja Opettajan emännöitsijä. Kirjoissa kerrotaan eräästä pojanvintiöstä, kepposten tekijästä, joka aiheutti harmaita hiuksia aikuisille. Tämä pojanvintiö oli Pentti Kokinmäki. Hän oli kertonut kerran Jartille kepposistaan eräissä hevoskilpailuissa ja Jartti käytti ne sitten kirjoissaan. Samainen pojanvintiö teki minullekin kerran nuorena miehenä keppposen, kun olin koulutyttö. Hän tunnusti kepposen minulle 50 vuotta myöhemmin. Olin ollut Pakkalan kaupassa äidin asialla ja ihmettelin kotimatkalla, miksi kassi painoi niin paljon, eihän ostoksia kovin paljon ollut. Kotona sitten selvisi. Kassissa oli kiviä ostosten lisäksi. Mistä ne sinne olivat tulleet, jäi silloin arvoitukseksi. Pentti oli ollut "asialla" silloin.
1920-luvulla kävi Ilmari Kianto usein Pihlajavedellä. Hänen sisarensa oli naimisissa kirjuri Kiviojan kanssa. Jartti, Kivioja, Kianto ja isäni, joka silloin oli ensimmäistä jaksoaan Pihlajavedellä sähköttäjänä, olivat iloisia velikultia ja viettivät hauskoja illanistujaisia yhdessä.
1920-luvun lopulla ja 30-luvun alussa oli Pihlajaveden kirkkoherrana Väinö Suominen. Hän rakasti pihlajavetisiä ja nämä rakastivat kirkkoherraansa. Hänet on haudattukin Pihlajavedelle. V. 1935 Suominen siirtyi rehtoriksi Haapamäen yhteiskouluun, jossa hän jo muutaman vuoden oli ollut tuntiopettajana. Koulu oli silloin Suomen huonoimpien koulujen maineessa. Suominen päätti nostaa koulun tasoa. Kovalla kurilla ja järjestyksellä ja rakkaudella hän sai nostetuksi koulun Suomen parhaimpien joukkoon. Koulussa ei reputettu kymmeneen vuoteen. Suominen oli rehtorina 1935-51. Uskonnon lisäksi hän opetti mm. laulua meille ekaluokkalaisille. Kun opettelimme Keski-Suomen kotiseutulaulua, hän sanoi: "Muistakaa sitten te Pihlajaveden tytöt ja pojat aina laulaa: kirkkaus Keuruun ja Pihlajaveen." (ei siis Keuruun ja Kuuhankaveen).
Melkein joka pitäjässä oli ennen vanhaan kylähullunsa, erikoinen persoona. Pihlajavedellä oli Hömppö-Aapo, Abraham Lehtinen. Hän oli pitkätukkainen, pitkäpartainen mies puettuna sarkanuttuun narulla vyötettynä, sarkahousuinen, lapikkaat jalassa ja selässä tuohikontti, johon hän keräsi kolikoita ja leipää. Hänellä ei ollut vakinaista asuntoa, hän kulki talosta taloon, yöpyi milloin missäkin, heinäladoissa jne. Usein hän yöpyi myös vanhassa kirkossa, kirkon viinikellarissa, mitä hän piti kesäisin lepopaikkanaan ennen kirkon entisöimistä v. 1930.
Kerran taas samoihin aikoihin läheisen joen uittomiehet olivat mielistyneet kirkkoraiskan viileään ilmapiiriin tutkiakseen "neljän kuninkaan kirjaa". Kesken erään päivän virkistystaukoa havahtui viinikellarissa makaileva Hömppö-Aapo kortinläiskeeseen ja korttipakan henkienmanaukseen, kiipesi ylös kellarista osallistuakseen menoihin. Aapon ilmestyminen oli henkeäsalpaavaa, sananmukaisesti. Kortit ja rahat lentelivät, kun jätkät "ottivat ritolat". Hömppö-Aapo huuteli hämmentyneenä miesten perään: "Elekää menkö, ihiminenhän minäkin oon". Jätkien askel sen kun vaan piteni. Aapo keräsi kortit ja rahat lattialta, tarjosi niitä lähitaloissa, mutta kukaan ei tunnustanut olleensa kortilla kirkossa. Aapo sai pitää rahat! Tämä on tosi tarina. (Kokinmäen Pentti on kertonut sen Suur-Keuruu lehdessä.) Hömppö-Aapon kohtalo oli surkea. Syksyllä 1934 Aapo putosi Pihlaisselkään jäihin, ei päässyt omin voimin ylös, jäi roikkumaan avannon reunaan lapaset jäätyneinä. Kun auttajat tulivat paikalle ja yrittivät auttaa häntä avannosta, ote lipesi ja Aapo luiskahti avantoon ja hukkui.
Pihlajavedellä on ollut myös kuuluisia verenseisauttajia vuosisadan vaihteen molemmin puolin. Jussi Päivärinta ja viimeinen Tuomas Vuorilahti, joka kuoli 1920-luvulla. Heidän luokseen tuotiin pitkistäkin matkoista potilaita ja aina verenseisautus onnistui. Oma kummituksensakin on ollut/ on? Pihlajavedellä Tästä poltergeististä on kuopiolainen kirjastonhoitaja Heikki Tikkala kirjoittanut kirjassaan "Olevaisen yöpuoli". Roision torpassa elettiin v. 1883 levottomia aikoja. Torpan emäntä oli illalla koonnut lapsensa luokseen sänkyyn. Kohta oli ruvennut sängyn pohjia raapimaan ja sitten koko sänkyä kaatamaan. Näitä kummitustarinoita tunnettiin yleisesti vielä 1950 ja -60 luvulla. Roision peltonevalla on myöhemminkin tapahtunut vaikeasti selitettäviä asioita. Juuri tuolta alueelta on kerrottu ufo-tarinoita. Myös eräs lakkasuolla kulkeva pariskunta sai kuulla ihmeellisen vihellyskonsertin kesällä 1991. Kummitus herätti kovasti hämmennystä paikkakunnalla. Kun se ei asettunut, kävi Pihlajaveden pappikin otusta rauhoittamassa. Sellaistakin tarinaa kerrottiin, että takkaan koottujen puiden takaa olisi löytynyt talon tytär, joka toimitti kummituksen virkaa. Uskokoon ken tahtoo kummitukseen.
Vanhan kirkon vieressä on 8-hankainen kirkkovene Leimu. Se oli viimeksi käytössä 1945. 1700-luvulla kaatui iso kirkkovene ja hukkuneet on haudattu vanhan kirkon hautausmaahan. Myös 1860-luvulla, suurten nälkävuosien aikana nälkään kuolleet on haudattu sinne.
Vanhaa kirkkoa rakennettaessa putosi eräs työmiehistä kirkon katolta ja kuoli. Hänet haudattiin kirkkomaan portin pieleen. Pappi sanoi: "Älköön tämä hautakumpu koskaan vajotko." Se hautakumpu on edelleenkin nähtävissä yli kahdensadan vuoden jälkeen. Vanhan kirkon seinässä olevat "varjot" olivat takavuosien seitsemästä Suomen ihmeestä valittu yhdeksi. Ne ovat syntyneet siten, että ennen vanhaan pitäjäläiset olivat sarkatakeissaan istuen ja kirkon kylmyyden vähitellen lämmettyä ja takkien ruvettua sulamaan, nojanneet seinään.
Ennen vanhaan ei olisi naispapeilla ollut asiaa vanhaan kirkkoon. Pitkän jumalanpalveluksen aikana heillä ei olisi ollut mahdollisuutta toimia "hätätilanteessa". Miespapeille löytyi apu, tuohinen tratti sakastin seinän nurkassa olevassa reiässä.
Pihilajaveellä puhutaan ihan puhasta suomee
Pihlajavedellä eli Pihlajaveellä on omaa "murrettakin". Siellä sanotaan: Kelepaa sitä kylymällä ilimalla talavella kelekalla ja pulukalla kulukee ja selekeellä ilimalla polokupyörällä polokee. Kajaanissa eivät ymmärtäneet, kun Maija-Leena käytti sanaa polokupyörä.
Kun pihlajaveden nuoret miehet lähtivät naapuripitäjään Multialle tyttöjä riiustelemaan, eivät Multian pojat tietenkään siitä tykänneet. He sanoivat: "Mitä nuo Pihilajaveen närhet tänne tullee." Pihlajaveden pojat puolestaan kutsuivat Multian poikia keltiäisiksi. Multian vaakunassa on muuten keltiäisen kuva.
Näitä asioita kertoilin bussissa matkatovereille, kun Jyväskylän kulttuuriyhdistys 20.5.1995 teki kotiseuturetken läntiseen Keski-Suomeen, "Kolmen kirkon kierroksen".
Haluan kiittää lämpimästi Pentti Kokinmäkeä, kun hän niin kärsivällisesti antoi minulle vastauksia kysymyksiini Pihlajaveden historiasta ja menneistä tapahtumista. Kiitokseni myös Pirkolle ja Siskolle, joilta myös sain tietoja.
Lähdekirjana oli myös Valistuksen Kotiseutulukemisto, M. Jokipiin, H. Mäen, Y. Vasaman ym. toimittama, v. 1953 ilmestynyt kirja "Kotiseutuni Pirkkalanpohja".
Sirkka-Lisa Puusaari