“Olen syntynyt Pellonpää- nimisessä Vuohimäen talon torpassa v. 1888. Olen entisen piispa Gumeruksen sukua. Isoisäni oli Otto ja isäni oli Abram. Hän perheineen asui Pellonpäässä kestinä ja kävi taloissa tekemässä töitä. Olin kolmen viikon ikäinen lapsi, kun muutimme tähän. Meitä lapsia oli kymmenen.”
Näin muisteli Onni Gume’r elämänsä alkuvaiheita ja kertoi yleisemminkin elämänmenosta Pihlajaveden aseman seudulla vuosisadan alkukymmeninä, kun Reino Niinimäki haastatteli häntä nauhalle elokuussa v. 1970 Onni Gume’r kuoli 14.1.1977
Siihen aikaan, viime vuosisadan lopulla, Pihlajaveden asemalla oli vain kahden pienen huoneen rakennus, siinä asemapäällikkö ja kaksi asemamiestä. Kyllä jo silloin oli asemallakin paljon touhua, kun lastattiin halkoja ja parruja ja muutakin puutavaraa.
Ensimmäinen kauppaliike oli Pajusella ja sitten siihen tuli Kerminen. Se oli nykyisen osuuusliikkeen kohdalla (Nyt paikalla on Pihlajapuisto-niminen rivitalo.). Sitten oli Jukosen kauppaliike tuon pankin paikalla. Pakkalan tontilla oli räätäli Laakso. Asemalta Virtain suuntaan vuosisadan vaihteessa oli vain kärrytie kuten oli Kalliomäkeen, Multamäkeen ja Simsiöönkin päin. Laurinmäkeen ei asemalta ollut kesäisin lainkaan kärrytietäkään. Oli vain polku. Portaita nevojen yli vähitellen tehtiin.
Näistä taloista muistan Laurinmäen Erland-isännän. Sitten tuli vävyksi Hyvärinen, joka möi talonsa Rosenlew-yhtiölle. Leppämäki oli vanhampi talo, Hermanni-isännän muistan. Poikansa Aati rakensi Mäntyharjun ja Aapo Takalan. Martti oli pankinjohtaja Haapamäellä. Sitten oli Eemil ja Karimon Hermanni, joka kävi Amerikassakin.
En tiedä kuka rakensi Leppämäen tuulimyllyn. Siinä jauhettiin vielä 1910 paikkeilla. (Nyt mylly on Pihlajaveden kotiseutumuseolla.) Laurinmäessä oli
Laurinmäessä oli myös aiemmin ollut tuulimylly. Erlandi, jolla oli karkeansortin puhetapa, sanoi:“Sen sakarrat vain rrouskahti ja siihen se rromahti
Kalliomäen vesikäyttömylly oli siellä Kuukkamyllyn alapuolella purossa. Siinä vielä silloin pettuaikaan jauhettiin. Siinä oli useita taloja osakkaina. Kun niiden isännät kuolivat, jäi mylly Kalliolle. Siinä ylempänä, entisen Kuukkamyllyn paikalla oli pärehöylä, jossa minäkin olin monta kertaa töissä, kun tehtiin kattopäreitä. Kauppala rakensi kotitarvemyllyn v. 1930, mutta se meni konkurssiin. Mylly jäi Kalliolle.”
Naapureistaan Onni Gumer mainitsi ensin lähinnä olleen, jo kauan sitten hävitetyn, Jooseppi Koskisen talon. Hänen tyttärensä oli räätäli Mäkisen vaimo. Alangolla asuivat Karjalasta tulleet Rajalat. Väinölän rakensi poliisi Luoma. Hänen pojistaan ei ollut talonpitäjiksi, ja
koko talo joutui Kalliomäkisille. Kalle Aho rakensi Rinteen mökin ja Lazarus Gumer rakensi siihen viereen Takasen.
“Vajaan puolentoista kilometrin päässä tästä kodistani Terva-Joosepiksi sanottu mies viimeksi poltti tervaa. Kun Laurinmäestä johti tie Pesälammelle, oli tervahauta sen tällä puolella, lähellä nykyistä metsäajotietä. Talvella sitten ajoivat tervat asemalle. Terva poltettiin kolotuista männyistä. Suuria mäntyjä ei kolottu.
Sitten perustettiin aseman lähelle tervatehdas vuonna 1900. Siinä oli osakkaina pappi Brusila ja talollisista Leppämäen, Rekolan ja Raiskin isännät. Tehdas toimi ympäri vuoden. Kesäisin nostettiin tervaksia, kun kantoja oli. Nostettiin noin 2200-2300 kuutiometriä kesässä. Neljä pannua oli toiminnassa. Jätepuuta tarvittiin noin 2000 m3 vuodessa. Olin monena kesänä kantoja nostamassa. Ensimmäisinä vuosina palkka oli markkakuusikymmentä penniä kuutiolta. Oli isoja kantoja, joista sai jopa kolmenkin kuution pinon. Sitten maailmansodan aikana ruvettiin käyttämään kantopommeja. Ihmiset luulivat, että sota oli tullut meidänkin kylällemme. Eräskin mies kaupassa hätäännyksissään, että siellä soditaan, kun ne ampuvat sielläpäin. Siihen sitten joku selitti,että pojathan ne kantoja ampuvat, ei siellä sotaa ole. Sitten olin vähän aikaa tuon matkustajakodinkin rakennustöissä. Se rakennettiin vuoden 1930 tienoilla. Viime sodan aikana jouduin olemaan vähän aikaa työnjohtajana Serlachiuksella, kun miehet olivat rintamalla. Asemalle ajettiin puutavaraa monelta suunnalta. Hutramo oli yhtiön rahavarojen hoitaja ja häntä kyydittiin hevosella. Mutta ei hän silloin talvisodan aikana päivisin uskaltanut rahoja kuljettaa. Hän tuli aina öiseen aikaan. Minä jouduin huolehtimaan kahdestakin ajopalstasta, kun työnjohtajia ei ollut. Mutta kyllä ne tukit tulivat asemalle. Kaatomiehet saivat palkkansa. Niin myös ajomiehet. Minä laskin palkat ja kyllä kaikille tilit tulivat oikein, vaikka jotkut epäilivätkin, miten kouluja
käymätön pystyisi ne laskemaan. Niin ne puut vain saatiin vaunuihin ja Mänttään. Että tämmöisessäkin sitä on oltu ja hyvin on kaikki mennyt.”
Reino Niinimäki