Esipuhe
Olen elämäni aikana joutunut keräilemään joitakin tietoja kotiseutuni asioista ja tapahtumista, historiikkeja. Tiedoissa on jotain lähdeaineistoa mainittu, mutta suurimmaksi osaksi ovat asia- ja muistitietoja. Jätän tätä aineistoani Pihlajaveden kotiseutuyhdistykselle, Pihlajaveden museon vapaasti käytettäväksi. Aikaisemmin luovutettu Pihlajaveden Lotta Svärd paikallisosaston historiikki liitettävä kokoelmaan. Mikäli joku käyttää näissä olevia sellaisia tietoja, mistä ei aikaisemmin muualla ole ollut tai julkaistu tietoja, on tämän keräilijän nimi mainittava.
Aino Korja, Pihlajavesi
----------------------------------------------------------------------------------
En ole historian enkä kirjallisuuden asiantuntija. En tiedä, missä kaikissa yhteyksissä Pihlajavesi on painetussa sanassa ollut esillä. Tässä kotiseutuaiheisessa keräilyssä olen ottanut poimintoja niistä julkaisuista, jotka ovat olleet minulle tuttuja, ja joissa on jotain kosketuskohtaa Pihlajaveteen. Ne ovat kuin muistuttamassa olemassaolostaan ja estämässä kokonaan unohdukseen vaipumasta.
Samoin olen tahtonut kirjoittaa muistiin asioita ja tapahtumia vuosien saatosta. Kun meidän ikäpolvemme päät vaipuvat, moni asia ja tunnelma vaipuu muassamme.
Kaikessa edellä olevassa on läpi vuosisadan johtolankana ollut luonnonläheisyys ja kotiseuturakkaus. Pihlajavesi kaikissa ilmenemismuodoissa on nähty kauniina. Pihlajaveteläinen on aina omaksunut tarpeellisen itsetunnon, mutta myöskin tarpeellisen nöyryyden, sitkeyden ja rauhallisuuden.
Menneet polvet edustivat ihanteellista, koko Suomen itsenäisyyden luonutta ja säilyttänyttä aikakautta. Tiedän, ettemme enää voi palvoa menneisyyttä. Nyt on kiinnitettävä huomio tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.
Pihlajavesi on kokenut niin suuren yhteiskunnallisen muutoksen ja ns. laskukauden, että vanhempi polvi joutuu kuin kaihoten muistelemaan kaikkea mennyttä.
Siksi tahdon jättää nämä keräilyt nuoremmalle polvellekin joskus luettavaksi, todetakseen: Elettiinpä ennenkin. Mutta ennen kaikkea todetakseen, että Luoja on antanut meille asuttavaksi yhden luomistaan kauneimmista kolkista. Siellä kannattaa vieläkin tehdä työtä ja toimia.