Oli sitä vapunpäivisin kevättä vuosina 1920-30. Milloin oli lehti hiirenkorvalla, milloin oli lumisohjoa vahvasti. Työväellä oli vapunpäivänä juhlapäivä - muilla ei. Tosin nuorisoseuran opintokerho otti myöhemmin tavan pitää päättäjäisensä omassa keskuudessaan vapunpäivän iltana.

Kevätaurinko lämmitti niin mukavasti, että teki mieli lähteä jonnekin. Äiti lähti lapsien kanssa kävelemään ja katsomaan, kun Hermanni Männistö järjesteli Mäkikylän työväenyhdistyksen vappukulkuetta milloin Mäkikylän työväentalolla, milloin Männistönmäellä. Tuttuja naapureita siellä näki aina. Hermanni touhusi väkeä kulkueeseen. Toiset lähtivät punaisen lipun perässä kävelemään asemalle, toiset katsojat kotiin. Ei siinä sen suurempia poliittisia kärjistymisiä ollut. Isä saattoi murahtaa meille kotiin tullessamme, että mitähän tekin siellä teitte.

Olihan niissä toimitsijoissa nuorempiakin. Oli erittäin toimiva Heikki Louhi. Olivat Kanervan veljekset ym. miehiä, jotka osallistuivat sittemmin kotiseutunsa kunnalliseen ja muuhun toimintaan ansiokkaasti. Myöhemmin katsottiin vapunpäivän kulkuetta kotikalliolta. Vappukulkueen joukko pieneni jatkuvasti.

Kerran kerrottiin, että Mäkikylän työväentalolle oli tullut Isänmaallisen Kansanliikkeen mies, joka vaati otettavaksi punaisen lipun pois lippusalosta. Kaikki eivät jaksaneet nähdä punaisessa lipussa järjestötunnusta, vaan näkivät sen vieraan valtion tunnuksena. Myöhemmin tulikin määräys, että kulkueissa ja muuallakin liputuksesssa oli ensimmäisenä ja ylimpänä oltava valtakunnan lippu. Niin kulkueet ja liputus vähitellen jäi, ehkä juuri siksi, ettei tullut hankituksi valtakunnan lippua.

Vielä sotavuosien jälkeen jonain keväänä oli vappuna vielä rekikeli. Kunnalliskodissa oli silloin töissään ja otteissaan railakas työnjohtaja. Hän oli tuomassa hevosella lääkäriä asemalta kunnalliskotiin, kun Jussilan raitilla tuli työväen vappukulkue lippuineen vastaan. Nuori hevonen vauhkoontui ja karkasi pellolle. Ajaja kirosi, että kaikenlaisten rääsyjen kanssa siinä kuljetaan niin, että hevosetkin pelkää. Kulkueesta astui esiin pienikokoinen johtaja ja sanoi, että olette loukanneet työtätekevien kulkuetta. Työnjohtaja tokaisi, että tulkaa Rekolan pellolle niin koitetaan kuka meistä on työtätekeväinen. Tämä on viimeinen kuulemani tapaus Pihlajaveden vappukulkueista.

Karhulankylän työväenyhdistyksen toiminnasta olisi varmasti paljon kerrottavaa; sen valistus-, järjestö- ja kulttuuritoiminnasta. Siellä oli aikoinaan Sulo Moksunen, Niilo Lamminmäki ym. Siihen aikaan matka Asemankylältä Karhulankylälle oli liian pitkä. Harvat kävivät siellä saakka juhlimassa.

Aseman työväentalolla oli myöskin toimintaa. Oli aikoinaan Janne Aho, sitten poika Onni Aho. Olivat Heinämäet monessa polvessa. Olivat Pirttimäet, Aittolammit jne. Aseman torvisoittokunta oli kaikille tuttu. Se juhlisti aikoinaan kaikkia Pihlajaveden isompia juhlia. Siinä toimivat juuri edellä mainitut. Paikkakunnan musikaalisuutta osoittaa sekin, että torvisoittokunnan johtajat olivat aina omasta keskuudesta. Sitä johtivat Ahot, Lauri Aittolampi, Jalmari Pirttimäki ym. Tämäkin yhdistys on aikanaan tehnyt omalla sarallaan arvokasta kulttuurityötä. Salmenkylällä oli myöskin seurantalo, joka tietääkseni vaihtoi monta kertaa omistajaa.

Työväentalot kuten muutkin maaseudun seuraintalot ovat saaneet kokea muuttumista. Muutamat ovat vaihtaneet omistajaa, toiset rappeutuneet, toiset hävinneet kokonaan. Entinen vireä toiminta on väestön vähetessä käynyt vähäiseksi.

(Työväenyhdistyksillä on omat arkistonsa ja tietonsa. Minun tietoni ovat vähäiset ja puutteelliset.)

Aino Korja

Aino Korjan historiikit -alkusivu