Narrow screen resolution Wide screen resolution Auto adjust screen size Increase font size Decrease font size Default font size

Pihlajaveden ala-aste, Keuruun kaupunki

Mainospalkki
Etusivu Kuvagalleriat Kylän historiaa Pihlajavetinen tupa, Aino Korja
Pihlajavetinen tupa, Aino Korja PDF Tulosta Sähköposti
22.05.2010 07:21

Pihlajavetinen tupa
Aino Korjan historiikki 1980

Aino Korjan historiikit -alkusivu

Tehtäväkseni on annettu kertoa millainen oli pihlajavetinen tupa vuosisadan vaihteessa. Vaikka tässä on itsekin jo museotavaraa, ei muisti kuitenkaan kirjaimellisesti ulotu vuosisadan vaihteeseen, mutta kuitenkin varhaislapsuuteen, jonka tuvat olivat vielä samat kuin aikaisemminkin. Omalle ikäluokallenihan tämä on tuttua ja nuoremmatkin ovat nähneet varmaan sitä monissa museoissa, joissa käydessä on usein kuin palaisi pienenä paljasjalkaisena istumaan jonnekin Paavolan tai Riita-ahon tuvan penkille. -On ihmeellistä, miten muistellessa palautuu mieleen moni unohtunut lapsuuskuva. Täälläkin on paljon esillä entistä kalustoa ja tarve-esineitä.

Tietysti silloin, kuten nykyisinkin, jokaisella kodilla ja talolla olivat ominaispiirteensä, mutta paljon on yhteisiäkin muotoja. Muistelen läheisintä tuntemaani tupaa, syntymäkotiani Mäenpäätä, siinä 1915. Rakennus oli rakennettu noin 1835-40 ollen siis silloin 70-80 vuotta vanha.

Ensiksi muistan mustat hirsiseinät, sitä mustemmat mitä ylemmäksi katsoi. Ruokapöydän ja penkkien kohdalta ne punersivat kulutuksesta. Ripsuttiinhan niitä suursiivouksen yhteydessä luudalla ja hakosudilla. Laipiossa kulki tuvan pituussuunnassa kaksi mahtavaa parrua. Ovensuussa oli poikkiorsia kannattamassa kaikkea pienempää tarvepuuta: päreaineita, ehkä aisapuita jne. Samoin rekivaatteilla oli siellä paikkansa. Uunin puolella oli riippumassa orret leipäväikkänöille. Perällä oli suuri ruokapöytä, puinen ilman laatikoita, pyöreät jalat. Myöhemmin oli sille paikalle Oskari Riihimäki tehnyt uuden pöydän, jossa oli laatikko ruokailuvälineille ja toinen miesten tavaroille. Perällä oli  iso ruokakaappi, jossa säilytettiin ylähyllyillä astiat ja alempana muut tarvittavat. Penkit kiersivät kahdella sivulla ja pöydän edessä kuten vielä nykyisinkin. Muutama irtotuoli oli. Oven suussa oli alasänky- (vai yläsänky) rustinki. Peränurkassa oli irtosänky. Oven suuta hallitsi suuri muuri takkoineen ja leivinuuneineen - paljon suurempi kuin nykyinen. Kaikki oli maalaamatonta, penkit, lattiat. Ehkä ruokakaappi ja alasänkyrustinki olivat punertaviksi väritettyjä, samoin joku tuoli.

Aikoinaan oli ensiksi rakennettu noin yhdeksän metriä pitkä ja kahdeksan  metriä leveä tupa. Muutaman vuoden jälkeen oli tehty neljä kamaria. Väliin oli jäänyt läpikuljettava. Myöhemmin oli siitä tehty kyökki ja porstua. Tuvasta ei kuitenkaan ollut suoraa ovea kyökkiin, vaan oli kuljettava kylmän porstuan kautta.

Ruokaa laitettiin paljon kyökissäkin, mutta paljon myös tuvan takassa ja leivinuunissa. Takassa oli raaku, jolla pataa oli niin hyvä käännellä tulen yllä. Raaku oli rihtilässä, jossa korkeutta sai vaihdella rautaisten ja kuparisten renkaitten avulla. Patoja oli pieni sumppipata ja isompia peruna- ja keittopatoja. Siitä vain sitten kallisti pataa ja kaatoi vettä ämpäriin. Uunin nurkassa oli iso patakistu patojen säilyttämistä varten. Tiskaaminen tapahtui myös patakistun päällä. Uuniseinä oli peitetty sanomalehdillä ja myöhemmin harmaalla pahvilla.

Seinällä oli paljon nauloja ja puutappeja esineitten ripustamiseksi. Oli pitkä tappi leivinlaudoille. Oli paikat paistinpannuille, kauhoille, hierimille, maitosihvilälle jne. Peremmällä orressa olivat leivät vaikkanassa. Lapsena sai joskus kiikkua koko voimalla leivänsyrjässä ennen kuin sai sen taittumaan. Leipätiinu tuotiin aitasta lämpiämään muurin viereen. Taikina pysyi lämpinä korkeammalta permannosta.  Muurissa oli sitten iso puuloukko, jossa oli pitkiä puita ja luuta. Seinässä loukon yllä olivat kirveshaukka ja sahat. Tarve-esineet olivat saatavilla ja paikoillaan.

Ruokapöydän takana seinässä oli lusikkahaukka, jossa olivat puulusikat ja puukko. Muistaakseni nittä ei enää aina käytetty. Tädin mies, Riihimäen Oskari, hyvä nikkari, talvisin Paavolassa töissä ollessaan ja kotonani asuessaan otti taskustaan kauniin puulusikan ja sanoi, että suunsahan noilla rautalusikoilla repii.

Pöydän päätyssä oli pieni parilautainen hylly, jossa oli iso Raamattu ja joku muu kirja. Iso-Kalle käydessään sen otti esille ja saarnasi jotain. Penkillä kuljeksi kantele, jota isä, Väinö-setä ja monet muut usein näppäilivät. Yläsänkyyn kivutessa oli siinä toisella seinällä pitkä puutappi, jossa riippuivat hevosen länget ja suitset. Lattialla sängyn päässä oli jalalla iso puinen vesisaavi. Muistan nuorena, miten vesisaavia piti päivittäin kantaa olkapäällä korennossa niin, että lyhyempi kulki edellä ja pitempi jäljessä samoissa askelissa, sillä muuten vesisaavi läikkyi. Olkapäitähän se painoi.

Ovensuulasin vieressä seinässä oli pärepihti. Joskus isällä paloi siinä päre, kun hän jotain pientä suutarintyötä teki. Useimminhan työt tehtiin takkatulen valossa. Takka se pääasiassa antoi valoa ja lämpöä. Öljylamppujakin kyllä oli ja käytettiin. Samoin talikynttilöitä. Muistanpa vielä nauristuikunkin.

Takan lämmössä naiset kehräsivät niin villaa kuin pellavaakin. Rukilla oli paikkansa korkealla seinällä silloin, kun sitä ei käytetty. Olipa pois tieltä, eivätkä lapset päässeet sitä polkemaan. Isä teki talvisin tuvassa kaikki rekensä ja niiden korjaukset ym. paljon puuastioita ja pärekoppia. Saihan ne roskat viskattua lattialta takkaan palamaan ja luudalla lakaistua lattia puhtaaksi. Keväällä joskus haettiin ulkoa karkeata lunta, jonka kanssa puulattia lakaistiin. Tuvan pesu tehtiin ainakin keväisin ja syksyisin. Hakosuti, paljon kuumaa vettä ja hiekkaakin. Toinen hankasi  hakosudilla lattiaa, ja toinen heitteli napulla vettä. Kovasti pestiin, virutettiin ja kuivatettiin kaikki paikat. Oli raitis ja tuore haju.

Vanhemmat ja lapset nukkuivat tavallisesti kamarissa. Vauvoilla oli kehto. Tuvassa nukkui muu väki, jos sitä oli. Piika nukkui peränurkassa, muu väki ylä- ja alasängyssä. Vierasvuoteet oli varattu kamareihin.

Taloissa oli tilaa myöskin tupakesteille. Siellä olivat Iso-Aapo, Reetun Miina ym. ennen kuin kunnalliskoti valmistui. Kulkijoita oli usein. Kulkumiehelle laitettiin peti nostamalla pöytäpenkki seinäpenkin viereen. Joku aivan ryysyläinen makasi muurin vieressä mattokasan päällä. Mustalaisilla oli tavallisesti omat vuodevaatteet, jotka he levittivät lattilalle.

Kotonani ei alasängyissä käytetty verhoja, mutta muissa pihlajavetisten talojen alasängyissä olen nähnyt eteen vedettävät verhot: raanuja tai kangasta. Akkunaverhoja ei ehkä ollut aina, mutta jos oli, niin yläverho. Akkunapuitteissa saattoi kesällä olla kärpäsiä ja talvella pakkasilla kuuran rakentamia satumetsiä. Pukea piti aina niin hyvin, että tarkeni.

Matto oli ehkä oven alla ja muurin ympärillä. Jouluna ja muina suurina juhlina puulattialla oli kuusen tai katajan oksia. Kesällä juhannuksena ja muinakin kesäsunnuntaina haavan tai pajun lehtiä. Haavanlehtiin pureksittiin monenlaisia kuvioita. Kesäinen tuoksu ja juhla tuntuu vieläkin aistittavalta.

Peräseinällä mittasi aikaa seinäkello, jonka mummo, joka oli kuollut paljon ennen syntymääni, oli muassaan tuonut taloon. Samoin hän oli tuonut kamarissa olevan kaapin, ruokakellon ym.

Mikä oli ollut aikaisemman polven elämäntyyli? -Sitä en tarkoin tiedä. Elettiin herännäiskautta. Eivät talon miehet olleet julkijumalisia, mutta kirkkoa vaari oli kylälle hommannut. Körttipuvut oli juhlapukuina olleet. Isäni sedät olivat olleet niin kovia veisaamaan, että oli sanottu, että kun Mäenpään miehet veisaavat niin siinä penkki tärisee ja katosta karstat karisee.

Isäni nuoruutta oli leimannut vanhempiensa sairaudet ja näin ajatellen varsin varhaiset kuolemat. Monenlaista niin taloudellista kuin muutakin puutetta oli ollut.

Tämän vuosisadan alun kotia leimasivat monet yhteiskunnalliset ja valistusajan aatteet. Oli suomalaisuus-, kansanvalistus-, isänmaallisuus-, maatalous-, torpparivapautus-, kunnan ja seurakunnan asiat. Myöhemmin isä istui illat kamarissa tili- ja pöytäkirjojen vieressä monia tehtäviä hoitaessaan. Kaikki kunnankin tehtävät hoidettiin sivutoimi- ja luottamustoimitasolla. Tuvan penkillä kävi usein naapureita istumassa ja juttelemassa.

Alussa kuvattu tupa muuttui sitten ulkonaisesti 1920-luvulla. Tupa eli edelleen rauhallista eloaan. Siellä soitettiin ja laulettiin paljon. Ainakin joulun ja pääsiäisen sekä muittenkin juhlien virret laulettiin yhdessä. Isä vaati, että työt oli lopetettava lauantai-iltana, ja sunnuntaina ei saanut tehdä mitään arkityötä. Kirkkoon ainakin joku talosta lähti.

Talon katolla ruokakello ilmoitti työn ja levon rauhallisia, säännöllisiä vuoroja. Joka talon kellolla oli oma äänensä ja tahtinsa. Syömään keräännyttiin tuvan pöydän ympärille kolmasti päivässä. Lisäksi oli kahviajat. Ruoka-aineet olivat kotipellon ja karjan tuotteista. Voi oli kirnuttu pystykirnussa. leivät leivottu, lihat suolattu...

Tuvassa elettiin, toimittiin, luotiin elämänkatsomuksia, kasvettiin, vanhettiin, poistuttiin. Siellä koettiin iloja ja suruja. Jos elämän perustukset joskus horjuivat, kello tuvan seinällä tikitti rauhallisesti ja turvallisesti aikaa. Ihmiseen vuoti toivoa ja rauhaa Korkeimman armosta yhtä täsmällisesti kuin kellon tikitys. Sen tuvan suojissa oli oma sisarusjoukkomme saanut elää valoisan ja turvallisen lapsuuden, jota kiitollisena muistelen.

Aino Korja  (esitetty 20.9.1980 Maatalousnaisten kirkkopyhänä Pihlajaveden museolla)

Aino Korjan historiikit -alkusivu

Viimeksi päivitetty 23.05.2010 07:27