Kylän historiaa

Pihlajaveden CD 1997 | Pihlajaveden kylä | Pihlajaveden kesä 2010

Ennen vanhaan kansakoulun ympäristöopin tunnilla luokan karttatelineeseen ripustettiin jättiläismäistä koivunlehteä muistuttava kuva, jota opettaja ylpeänä esitteli Pihlajaveden kartaksi. Pienen koululaisen silmään se kyllä näytti enemmän vihtanlehdeltä kuin pihlajanlehdeltä, mutta opettajan kanssa ei kannattanut ruveta väittelemään. Koulussa nyt esitettiin muutenkin kaikenlaista outoa. Mielenkiinnolla hän vain jäi odottamaan, mitä jatkossa seuraisi. Epävirallisemmalta taholta, pieni koululainen pian sai kuulla kotikuntaansa nimitettävän myös aisapuun pitäjäksi. Sen hän kyllä ymmärsi, olihan hän nähnyt reen aisat laitettavan nuoresta suorasta pihlajasta, sen sanottiin olevan lujaa puuta. .

Kylälehti Aisapuu

Pihlajavedellä on jo kuuden vuoden ajan ilmestynyt kylälehti Aisapuu. Se on Pihlajaveden kotiseutuyhdistyksen äänenkannattaja. Kymmenkunnan vakinaisen kirjoittajan lisäksi lehdellä on samanverran ulkopuolisia avustajia. Juttujen aiheet ovat tasapuolisesti uutta ja vanhaa. Aisapuun tarkoituksena on toimia kyläläisten tiedotuskanavana päivän asioissa, mutta yhtä mielellään lehdessä julkaistaan vanhoja tarinoita, historiikkejä, muisteluksia ja vaikka pienoiselämänkertoja..

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on toimia pienenä historiikkinä ja sisällysluettelon täydennyksenä sekä kehyksenä sille kuvalle, minkä Aisapuu-lehdessä julkaistut lukuisat jutut Pihlajavedestä piirtävät. Melko kattavasti ovat pihlajaveteläiset ilmiöt Hömppö-Aaposta Internetiin, kertaalleen esitelty. Monet kirjoitukset liittyvät tavalla tai toisella luontoon, järviin ja metsiin, Pihlajaveden omimpiin ominaisuuksiin. Tarinan seassa olevat numerot viittaavat sisällysluettelossa oleviin juttujen numeroihin. Koko alkuperäinen teksti löytyy kyseisestä Aisapuusta, mutta nyt myös Pihlajavesi CD-Rom-levyltä, osa jopa Internetistä.

Asutus leviää kruunun erämaahan

Tämän seudun ensimmäisiä asukkaita olivat lappalaiset. Kun he joutuivat väistymään suomenheimoisten tieltä pohjoiseen, oli alue satojen vuosien ajan asumatonta, hämäläisten ja satakuntalaisten metsästysmaata. Vuonna 1542 kuningas Kustaa Vaasa otti maat valtion haltuun ja kehotti ihmisiä siirtymään asumaan näihin kruunun erämaihin. Maan asuminen aloitettiin kaatamalla metsä ja polttamalla eli kaskeamalla kuivunut ryteikkö.. Kaskimaata viljeltiin niin kauan kuin se tuotti satoa, parhaimmillaankin korkeintaan kolme neljä vuotta. Kun maa ehtyi, poltettiin uusi alue. Se oli aikamoista metsäntuhlausta. Kaskenpoltosta luovuttiin, kun opittiin lannoittamaan maata ja viljelemään samoja peltoja vuosikymmenestä toiseen. Väkilanta oli kallista, ja kun rahaa ei luontaistaloudessa elävillä juuri ollut, jatkui pienimuotoinen kaskenpoltto Pihlajavedellä aina 1800-luvun lopulle (26). Niukkaa ja puutteellista oli elämä monessa talossa ja torpassa siihen aikaan, ja hätä oli suuri, jos peräkkäin sattui useita katovuosia, kuten vuodet 1862-1867.(11) (59). Varsinkin tilattoman väestön asema oli vaikea. Yhtenä paikallisena ratkaisuna ongelmaa helpottamaan perustettiin Suomen senaatin myöntämän maanhankintalainan turvin Karhulankylä. (29) (36)

Itsenäisenä seurakuntana 100 vuotta

Vanha Suur-Ruoveden emäseurakunta oli vuonna 1620 jakautunut kahtia ja alueen itäosista oli muodostettu Keuruun kirkkopitäjä. Harvoin pidettävissä pitäjänkokouksissa päätettiin yhteisistä asioista. Veroja “kruunu” osasi kantaa jo silloin ja kirkkokin peri kymmenyksensä. Kirkko eli seurakunta hoiti paljon myös maallisen hallinnon tehtäviä, kuten opetukseen ja köyhäinhoitoon liittyviä asioita. Jopa tuomioistuimena kirkkoraati toimi monissa asioissa, vaikka maallinen oikeuslaitoskin maassa jo toimi, käräjäkunta Keuruulle perustettiin v. 1776. Kunnallinen hallinto maassa järjestettiin vasta v. 1865 jälkeen.

Keuruun länsilaidallla Pihlajaveden kylällä oli omat pyrkimyksensä. Aluksi ei ollut omaa kirkkoa eikä vakituista pappia.. Kirkko saatiin, kun se itse tehtiin, tosin ilman viranomaisten lupaa. Pihlajavedestä tuli saarnahuone-seurakunta v. 1781 ja Keuruun kappeli v. 1831. Vähitellen kappalainenkin muutti asumaan Pihlajavedelle ja alettiin haaveilla itsenäisestä seurakunnasta. Tavoite toteutui vasta v. 1895. Sata vuotta itsenäisyyden aikaa kesti, kunnes jälleen palattiin Keuruun kappeliksi. Omalla seurakunnalla on aina näihin päiviin asti ollut korostuneen tärkeä merkitys pihlajaveteläisten mielessä. (25) (23) (8) (10) (15) (66) (68) (77)

Toimeliaisuuden aikaa

1800-luvun jälkipuoliskolla alkoi voimakas taloudellinen murroskausi Suomessa. Metsien arvo nousi, kun runkopuulle tuli kysyntää. Tervanpolton lisäksi puuta oli käytetty vain rakennus- ja polttopuuna ja tarvekalujen aineena. Nyt tukkeja kaadettiin ja uitettiin (19) Tampereelle ja Poriin. Pitkiä mastopuita vedätettiin hevosilla länsirannikon satamiin.

Rautatietä alettiin rakentaa. Vaasan rata (6) tehtiin pääasiassa sisämaan metsävarojen hyödyntämistä silmällä pitäen, niinkuin sitten myöhemmin myös Porin rata (12). Rakennusvaiheen työllistävän vaikutuksen lisäksi rautatie (76) toi Pihlajavedelle paljon uutta toimeliaisuutta.

Jo 1700-luvun lopulla oli tervanpoltto ollut melko laajamittaista pitäjän länsipuolen taloissa (69). Ennen rautatien tuloa terva oli jouduttu kuljettamaan vaivalloisesti hevospelillä rannikkokaupunkeihin Kaskisiin ja Vaasaan.. Nyt kun tervatynnyrit voitiin laittaa junankyytiin, syttyi seudulla uusi innostus tervantekoon, nyt oikein teollisessa mielessä. Pihlajaveden aseman lähellä höyrysi tervatehdas, jonka pääosakkaita oli seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Viktor Brusila. Pihlaisselän takana Kokinmäen Tervarannassa oli toinen tervatehdas.

Pihlajaveden etelärannalle oli perustettu saha, jonka isännöitsijä Janne Sisto on antanut aihetta moniin tarinoihin. (17) (18) (76). Saha oli tärkeä työllistäjä Pihlajavedellä siihen asti kunnes se vuonna 1963 lopetti toimintansa. Myös kauppa ja liikenne kehittyivät rautatien ansiosta. Matkustavaisia varten kylällä oli majatalo ja kestikievarikyytiä tehtiin alkuun hevosella ja myöhemmin autolla.(27)

Toisena “teollisena” työnantajana Pihlajavedellä oli turvetyömaa rautatieaseman likeisillä nevoilla. (20) Sota-aikana työllisti naisväkeä ja keskenkasvuisia poikia Piilin tien varressa, Kangaslamminkankaan hiilimiilu. (14) Siinä likellä toimii nyt Valton Puu.

Metsäluonnon monimuotoisuutta

Metsien merkitystä pihlajaveteläisten elämään ei voi vähätellä. Metsänkäsittelytavat, työvälineet ja -menetelmät vain ovat aikojen kuluessa suuresti muuttuneet. (3) (55). Virkistyskäytön puolelle kuuluviksi voidaan lukea marjastus, sienestys ja nykyään metsästyskin. Metsästyksen alalla Pihlajavedellä toimii kaksi seuraa: Pihlajaveden metsästysseura (41) ja Lapinjärven metsästysseura (49) ja useita hirviseurueita (44). Aivan uutena ilmiönä sadanviidenkymmenen vuoden tauon jälkeen metsiimme on taas ilmestynyt karhuja. Karhunkaatolupakin metsästäjillä jo oli syksyllä -96, mutta vielä vältti otso vainoojansa. (4) (60)(71) (75) Pihlajaveden luonnosta löytyy paljon suojelun arvoisia ja mielenkiintoisia kohteita. (9) (16) (24) (35) (37) (47)(72). Omanlaisensa luontokohde on eräs hiljaisen kuusikon kätköistä löytyvä hautamuistomerkki, joka riipaisevalla tavalla kertoo metsään eksyneen pienen paimenpojan kohtalosta.. (42)

Kestopuheenaiheita: seurakunta, sota, saha ja Sisto

On olemassa muutamia asioita, joita ei voi ohittaa, kun puhutaan Pihlajavedestä. Kirkonrakentajat jo mainittiin, samoin Saha ja sen isännöitsijä Janne Sisto. Metsä on tärkeä ja aihetta on käsitelty paljon. Mainitsematta on eräs asia, joka kaikkein järisyttävimmällä tavalla on vaikuttanut elämän menoon Pihlajavedellä, nimittäin sota. Talvisodassa 1939-40 Pihlajaveden miehet joutuivat Taipaleenjoella (57) koko sodan raskaimmiksi mainittuihin taisteluihin. Sodissa Pihlajavesi menetti kaatuneina miehiään, kunnan väkilukuun suhteutettuna, Suomen kunnista toiseksi eniten. Näinä aikoina karu tosiasia on, että nyt sotaveteraanien (78) rivit harvenevat melkein yhtä joutuin kuin ennen sotilaiden rivit kovimmissa taisteluissa.

Varsinaisia merkkimiehiä ja suuria julkkiksia ei Pihlajaveden maaperästä ole noussut. Lähimmäksi tällaista tähteyttä on kivunnut hiihtäjä Matti Raivio, joka v.1926 voitti Salpausselän kisojen 30 km:n ja 50 km:n hiihdossa maailmanmestaruuden (13) (64) (74). Saavutus, jonka parantamisessa riittää jälkipolville tavoitetta hetkeksi aikaa!

Viimeinen valtti: kirkkovene
Paljon muutakin on Aisapuu-lehdissä aisapuun pitäjästä kirjoitettu, vanhaa ja uutta. Kuin sokerina pohjalla on ilo kertoa Pihlajaveden miesten viimeisimmästä villityksestä. Menneenä talvena, talvella 1996-97, rakensivat Pihlajaveden miehet, kirkonrakentajien jälkeläiset kaksitoista urhoollista, eivät rakentaneet kirkkoa tällä kertaa eikä luvatta, vaan oikein luvan perästä rakensivat hienon kirkkoveneen itselleen. Tekivät paatin, seitsenhankaisen, Pihlan, tietenkin Pihlajaveden männystä, vain kaaret on saarnia.. (50) (51) (56) (67) (73) (79) (84)

Lauri Lappi

Tarinan seassa olevat numerot viittaavat sisällysluettelossa oleviin juttujen numeroihin.
Koko alkuperäinen teksti löytyy kyseisestä Aisapuusta, mutta nyt myös Pihlajavesi CD-Rom-levyltä, osa jopa Internetistä.

Kylän historiaa

Pihlajaveden CD 1997 | Pihlajaveden kylä | Pihlajaveden kesä 2010