Narrow screen resolution Wide screen resolution Auto adjust screen size Increase font size Decrease font size Default font size

Pihlajaveden ala-aste, Keuruun kaupunki

Etusivu Kuvagalleriat Kylän historiaa Automiehen elämää, Erkki Kanerva
Automiehen elämää, Erkki Kanerva PDF Tulosta Sähköposti
17.05.1960 15:08
k-autop

AUTOMIEHEN ELÄMÄÄ, Julkaistu Aisapuussa
Erkki Kanerva

Matti Jokisen kuorma-autot

Tapasin Kinnusen Jarin Ylämyllyn jäteveden puhdistamolla.  Jari sanoi kuulleensa, että olisin uutena ajanut kuoma-autoa.  Sanoin, että Raaterilla aloitin. Nuori mies kysyi, että mikä se on. 

Luulen että jokainen muistaa ensimmäisen autonsa.  On makuasia, onko minun ensimmäinen Eino sedän Ford Trader vai Jokisen Matin Mersu.  Kun  se Jokisen Matti oli legenda jo eläessään, muistelenpa nyt sitten vaikka Mattia ja hänen Piikinokka Mersujaan.

Soitin tietokoneelleni, Puolivälin Taistolle ja kysyin sen 90 hevosvoimaisen Piikkinokan tyyppinumeron.  Se on 321 ja nelivetoisena joku kirjain päälle, sanoo Taisto.   Taisto muuten tietää kolme hyvin säilynyttä Mersua Ilomantsista.  Se Taisto on kai jäämässä eläkkeelle.  Me ruostuneella piikillä rokotetut olemme huutavassa hukassa, jos se vielä vaihtamaan kotinumeronsa.  Tuskin sentään.

Mersu, tai “Lutku” niin kuin Matti ajokkejaan nimitti, oli ainoa oikea auto.  Jostakin Pohjanmaalta hän niitä haali, pankinjohtajan suosituksesta paljon ajettuina.  Kerrottiin, että Matti olisi ollut nuoruudessaan sillä seudulla vanginvartijana ja tunsi hankintakanavat.

Se takavetoinen oli hyvässä kunnossa, mutta kantavuudethan mitä ne  siihen aikaan olivat.  Sen nelivetoisen banjo oli joskus vääntynyt eikä vetoakselin pinnapultit tahtoneet kestää, ei ainakaan jos ne kiinni kiersi.  Parempi pitää vaan tappina reiässä ja kiristellä silloin tällöin.  Samalla oli hyvä pyyhkiä öljy siitä vanteesta, ettei se valuisi renkaalle, tai gummille niin kuin Matti sanoi.

Jarrunestekin hävisi jonnekin.  Matti ohje oli, että pantaisiin tenua.  Se ei liukastaisi jarruhihnoja, tai liinoja, kuten Matti sanoi.  Sinne se kuitenkin valuisi.  Ja sitä paitsi, olisi paljon halvempaa, kun usein piti lisätä.  Menihän se talvella, mutta kesällä tuppasi haihtumaan.

Ohjaustehostajaa ei kummassakaan ollut, mutta sitäkin suurempi ohjauspyörä, tai hiulu, kuten Matti sanoi.

Kerran vaihdettiin kardaani jäisellä tiellä Simpsiön mäessä.  Tai vetokeppi, kuten Matti sanoi.  Otettiin etuvedosta ja punottiin taakse, saman mittainen kun oli. Laippa oli haljennut, kun pultit eivät olleet sattuneet samaa paria.  Otettiin tikun nokassa tankista strasseliin naftaa ja siihen tuli, että edes kädet pysyivät sulina. Ei sitä tiukalle saatu jäisellä tiellä, kun työkalut olivat tuumamittaisia niittokoneen avaimia.  Mutta tiukkaisi häntä sitten joskus.

Automiehen tai hänen perheensäkään elämä ei ollut helppoa.  Jos ajoja ylipäätään oli, Tyyne emäntä nousi aamulla neljän pintaan, pani hellaan tulen, kuivatti  miesten vaatteita ja lämmitti isossa kattilassa vettä.  Se kaadettiin toisen auton syyläriin ja sillä vedettiin se toinen käymään.  Pakkasaamuna koko mäellä oli savua kuin seppien pajassa.  Illalla sitten taas vedet hankeen, vaatteet uunille ja aamulla sama alusta.

Lielahtelaisella Enqvist Oy:llä oli siihen aikaan edistyksellinen logistiikka.  Metsuri teki laukaistavien putkikaarien sisään kuuden motin nipun ja sitoi sen.  Nippu vedettiin konekipistä tehdyllä vinssillä kaljuja pitkin kyytiin ja Kolkinlahdessa Ruovedellä samalla tekniikalla veteen.  Nuppiautoon meni kaksi nippua ja jarruttomaan, puurunkoiseen puoliperävaunuun kolme, vai oliko peräti neljä.  Jos metsuri ymmärsi, ettei tehnyt nippua kannon taakse, se oli kesällä mukavaa.

Jokisen Matti oli muun ohessa kylän palopäällikkö ja meidän palopoikien idoli.   Kun tiesimme, että hän ei sano missään olosuhteissa R-kirjainta,  yritimme parhaamme, että lipsahtaisi.  Teimme paloharjoituksissa kysymyksiä, joihin vastaamisen piti edellyttää R-kirjainta. Tämä rakas suomenkielemme on kuitenkin niin rikas, että jokaiselle sanalle on synonyymi tai kaksi ilman R-kirjainta.

Renkaat olivat gummeja, ratti oli hiulu, jarrukengät liinoja, Mersu oli Lutku, paloruisko konesuihku, muurin piirustukset uuninkaavat ja sitä rataa.  Tiellä vastaan polkenut seurakunnan kanttori sai nimen temppelipelimanni.   Nurmelan Martti lastasi asemalla samoja puita  hevosella. Hän oli Matille Juliuksen poika.

Kun minun molemmissa nimissäni on R-kirjain, olin  Akselin isompi poika vielä aikuisenakin.  

Lämmöllä, Matti.   Elämä muodostuu kokemuksista, kuten sinä jo silloin hyvin tiesit.

- Erkki Kanerva - 17.5.2009

Erkki Kanervan valokuvasarjat 1960-luvulta

Viimeksi päivitetty 24.04.2010 16:14