Narrow screen resolution Wide screen resolution Auto adjust screen size Increase font size Decrease font size Default font size

Pihlajaveden ala-aste, Keuruun kaupunki

Mainospalkki
Etusivu Pihlajaveden kylä Pihlajaveden luonto 1997
Pihlajaveden luonto 1997 PDF Tulosta Sähköposti
Pihlajaveden luonto
Piia Koski ja Jouni Lamminmäki, julkaistu Pihlajaveden CD:llä v. 1997

Pihlajaveden CD
Pieni Innojärvi 2010
Pihlajaveden kylä
Pihlajaveden kesä 2010

1990-luvun alkupuolella on Pihlajaveden luontoa tutkittu monessa, Keuruun kunnan alueella suoritetussa luontokartoituksessa. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on esitellä Pihlajaveden alueella olevia kohteita ja selkävesilajistoa. Pihlajavedellä on luonnonmuistomerkkejä 11, biologisesti ja maisemallisesti arvokkaita alueita 8, uhanalaisia kasvilajeja 11 ja lintujärviä 7.

Luonnonmuistomerkkikohteet sisältävät erikoisia yksinäisiä isoja puita ja puuryhmiä. Biologisilla suojelukohteilla tarkoitetaan harvinaisen lajiston, esimerkiksi kasvillisuuden vuoksi merkittäviä alueita. Maisemallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat mm. kankaat ja harjut, joilla on esteettistä merkitystä.

Kasvien esiintymispaikat saatiin Keski-Suomen Liiton julkaisusta Uhanalaiset kasvit Keski-Suomessa. Uusia kasvipaikkoja löytyi muutamia haastattelemalla ihmisiä. Kasvilajeista lähes kaikki kasvavat entisissä kulttuuriympäristöissä, poikkeuksen muodostavat heinäkasvit ja sarat. Luonnonmuistomerkeistä sekä biologisesti ja maisemallisesti arvokkaista kohteista tiedot koottiin Keuruun kunnan ympäristönhoitosuunnitelmasta (Kallio-Mannila 1984).

Lintujärvet ja linnustollisesti edustavat paikat löytyvät ympäri Pihlajaveden aluetta. Lintujärvet ovat pääsääntöisesti pienehköt, rehevät järvet ja lammet.

LUONNONMUISTOMERKIT

Pihlajaveden alueella olevat muistomerkkikohteet ovat kaikki puita tai puuryhmiä. Puulajeittain kohteet jakautuvat tasaisesti mukana on niin haapa (Populus tremula), kuusi (Picea abies), mänty (Pinus sylvestris), pihlaja (Sorbus aucuparia), koivu (Betula pendula) kuin katajakin (Juniperus communis).

Kenties suurin puu löytyy Mäenperän pellon laidasta, missä kasvavalla "ikimännyllä" on ympärysmittaa 2.88 metriä ja pituutta lähes 30 metriä. Ympärysmittaa 2.56 metriä ja pituutta yli 30 metriä on kertynyt Mäkelän männylle, joka on rauhoitettu 21.7.1959.

Lähes naapurissa olevalla kuusella on ympärysmittaa 3.50 metriä ja korkeutta 27 metriä, kyse on tietenkin Pyörkkilän kuusesta.

Mutta moniko tietää, että lähes saman kokoinen kuusi kasvaa Töyryahon mailla (ympärysmitta 2.90 ja korkeus 25 metriä).

Ns. pyöreä lyhytneulaskuusi kasvaa Ala-Vuorimäen mailla, kuusella on korkeutta 4.5 metriä.

Pihlajaveden metsien hienouksiin kuuluu myös "sienikuusi", joka sijaitsee Isoahon mailla, pituutta puulle on kertynyt viitisen metriä ja ympärystää noin metri.

Keuruun kolmanneksi suurin haapa kasvaa Kuusijärven rannassa. Ympärysmittaa puulle on kertynyt 3.16 metriä.

Pihlajista maininnan arvoinen on Lapin pihassa kasvava pihlajaryhmä, joka on rauhoitettu Lääninhallituksen päätöksellä 10.2.1960.

Yksi suurimmista koivuista on Juurikkamäen pihassa oleva koivuvanhus, jonka trategiset mitat ovat 3.64 ja noin 18 metriä.

Oman lukunsa muodostavat katajat, joista maininnan ansaitsevat Koivumäessä ja Viitarannassa kasvavat katajat.

Viitarannassa kasvava pylväskataja on Keuruun toiseksi suurin, korkeutta on kertynyt kahdeksan metriä ja ympärystää 0.84 metriä. Koivurannan kataja on korkeampi (11 metriä), mutta "laihempi" (0.77 metriä).

BIOLOGISESTI JA MAISEMALLISESTI ARVOKKAAT ALUEET

Biologisesti arvokkaisiin alueisiin kuuluvat Pihlajaveden uudenkirkon - ja Pirttimäen sinivuokkoesiintymät. Pirttimäen rinteessä kasvaa sinivuokon (Hepatica nobilis) lisäksi mm. mustakonnanmarja (Actaea spicata).

Maisemallisesti arvokkaisiin alueisiin kuuluvat Kaiku- ja Karhusuo, Kuolemaisten lammit ja Aittolampi, Pannuneva, Raiskin metsäalue, Rosenlewin metsä, Valkealammen rantametsä ja Vähälampi-Kuusjärvi jokiosuus. Kaiku- ja Karhusuon muodostama kokonaisuus on suhteellisen luonnontilainen ja paikallisesti merkittävä suokokonaisuus. Kaikusuo on reunoiltaan sararämettä ja keskiosiltaan lyhytkorsinevaa. Soiden eläimistöön kuuluvat mm. kapustarinta (Pluvialis apricaria), sääksi (Pandion haliaetus), ja metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus). Pannuneva on saman tyyppinen kuin Kaikusuo, mutta alueelta löytyy myös ojittamattomia rämealueita. Pannunevan lajistoon kuuluvat mm. kuukkeli (Perisoreus infaustus) ja kurki (Grus grus). Jonkin verran luonnontilaista kokonaisuutta häiritsee nevan länsilaidalla suoritetut avohakkuut. Kuolemaisten ja Aittolammen muodostama kokonaisuus on merkittävä paikalliselle luonnonvaraiselle lajistolle, jota edustavat mm. metsäpeura, hirvet, sorsat ja kahlaajat sekä joutsen (Cygnus cygnus). Kuolemaisten linnut on inventoitu kesällä 1993. Raiskin ja Rosenlewin (Siipikankaan) metsät ovat ainoita aarnialueita Keurusseudulla ja siksi elintärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Valkealammen rantametsät muodostavat kuivan harjun Kangasjärven ja Valkealammin välille. Alue on tyypillistä puolukkatyypin metsää ja on varattu virkistysalueeksi. Vähälampi-Kuusjärvi jokiosuus on osa Pihlajaveden reittiä, joka kokonaisuudessaan on valittu kansainvälisen vesistötutkimuksen kohdealueeksi eli Project Aqua kohteeksi. Alueella on kolme seudun komeinta koskea. Se on myös merkittävä virkistyskalastusalue.

KASVIT

Kesän 1994 inventoinneissa tarkastettiin 11:sta uhanalaisen kasvin kasvupaikkaa. Useimmista kasvutieto oli vanhahko eli 1970-luvun loppupuolelta. Tarkastetuista kasvupaikoista ainoastaan kolmessa oli kyseinen kasvi. Kyläkurjenpolvi (Geranium pratense) löytyi Rasilasta 300 metriä luoteeseen (noin 20 kukkavartta) ja pikkutervakko (Lychnis alpina) kukki noin 200 yksilön voimin Pihlajaveden rantakalliolla (ainut kasvupaikka Keuruulla). Hengissä on myös Pirttimäen sinivuokkoesiintymä, joka on ilahduttavasti jopa hieman levinnyt itärinteeseen kahden aarin alueelle. Seuraavat kasvit ja kasvupaikat, ovat hävinneet Pihlajaveden alueelta: Anttilan pellolla kasvanut hirvenkello (Campanula cervicaria), Laurinmäen ketokatkero (Gentianella campestris), kirkiruoho (Gymnadenia conopsea) ja vilukko (Parnassia palustris) sekä Kalikkasalon kirkiruohoesiintymä. Sellaisia kasveja joita ei löydetty, mutta joiden esiintyminen on edelleen mahdollista ovat: Köminjärven rannassa esiintyvä hanhenpaju (Salix repens), Takalanlammen ranta saraikossa kasvava äimäsara (Carex dioica) ja Pihlajaveden uuden kirkon luonaispuolella oleva sinivuokkoesiintymä. Uusia lajeja olivat: valkopeippi (Lamium album) ja valkovuokko (Anemone nemorosa), jotka molemmat kasvavat Pihlajaveden aseman ulkorakennuksen takana muutaman yksilön voimin. Lisäksi Pyörkkilästä löydettiin uusi valkovuokkoesiintymä.

Kaikki hävinneet kasvit viihtyvät laidunmailla, joita ei enää ole tai ne ovat pahasti kasvaneet umpeen. Millä sitten uhanalaisia kasveja voi suojella? Yksinkertainen ja halpa konsti on ennen siementämistä niittää kerran, pari kesässä kasvin ympäriltä muut kasvilajit pois. Tässä kirjoituksessa esitetyt kasvien kasvupaikat ovat luonnonvaraisia, edellä lueteltuja kasveja löytyy toki muualtakin, mutta ovat ihmisten sinne istuttamia.

LINTUJÄRVET

Seuraavassa esittelen muutamia Pihlajaveden lintupaikkoja lyhyesti.

Heinävalkeinen (pinta-alaltaan 8 ha) sijaitsee Pihlajaveden asemalta Valkeajärvellä vievän tien vasenmalla puolella (noin kuusi kilometriä), hakkuuaukolla olevan kumpareen takana, noin 400 metriä tieltä. Heinävalkeinen on pohjois-etälä suunnassa oleva kapea suorantainen, karuhko järvi. Järvikortetta kasvaa paikoin melkoisesti. Järvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Järvelle kannattaa mennä touko-kesäkuussa, lajisto vaihtelee vuosittain, mutta viime vuosina järvellä on tavattu mm. mustakurkku-uikkuja (Podiceps auritus), joutsenia, haapanoita (Anas penelope), heinätaveja (Anas querquedula), jouhisorsia (Anas acuta), lapasorsia (Anas clypeata), puna- (Aythya ferina) ja tukkasotkia (Aythya fuligula), kurkia ja lisäksi kaikki tavalliset kahlaajat ja lokit. (Edellä mainitut lajit pesivät myös järvellä.) Järvelle rakennettiin lintutorni kevään 1995 aikana.

Vesilahdensuo (69 ha) sijaitsee Keuruun ja Multian rajalla Liesjärveltä Pökköperälle menevän tien varressa. Valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan kuuluva suo on linnustoltaan seudun arvoikkain. Suon halki kulkevalta tieltä avautuu hieno nevamaisema. Linnustoon kuuluvat kaikki tavalliset suolinnut: kurki, töyhtöhyyppä (Vanellus vanellus), isokuovi (Numenius arquata), liro (Tringa glareola), niittykirvinen (Anthus pratensis), keltavästäräkki (Motacilla flava), mutta myös harvinaisemmat pohjoiset lajit kapustarinta ja pikkukuovi (Numenius phaeopus). Myös lapinharakka (Lanius excubitor) on suosaarekkeissa pesinyt. Muuttoaikoina linnusto on monipuolisempaa, mm. hanhet, jänkäkurppa (Lymnocryptes minimus) ja mustaviklot (Tringa erythropus) on siellä tavattu. Vielä rauhoittamaton osa suosta tulisi liittää soidensuojelualueeseen.

Iso-Kuolemainen on Seutukaavaliiton suojelualuevarauksia (SU 1). Iso-Kuolemainen on lähes umpeenkasvanut kortteikkoinen lampi Pihlajaveden karujen metsä- ja suoalueiden keskellä. Lampi sijaitsee Pihlajaveden Valkeajärvellä Martinjärven itäpuolella. Lintuvesien suojeluohjelmassa mukana oleva Iso-Rimppi, sijaitsee vanhan kirkon pohjoispuolella. Iso-Rimppi on keväällä muuttolintujen suosima levähdyspaikka. Kesällä vesi kuitenkin laskee rajusti ja pesimälinnustoltaan tämä järvi on melkoisen vaatimaton. Rimppi rantametsineen on mukava kokonaisuus, vaikka vesi kesällä onkin melko vähissä. Talvella aluetta piristävät runsaina talvehtivat koskikarat (Cinclus cinclus), saukko (Lutra lutra), joskus myös joutsenet ja sorsat. Pihlajaveden ala-asteen läheisyydessä sijaitseva pienehkö sara- ja korterantainen Pasko-Rimppi on ollut naurulokkien vakituisena pesimäpaikkana, mutta 1980-luvun lopulla lokit ovat vähentyneet ja 1993 ei järvellä enää pesinyt ainuttakaan naurulokkia. Vuonna 1987 järvellä pesi noin 100 paria ja 1988 noin 80 paria naurulokkeja. Lisäksi Pihlajaveden alueella sijaitsevat vielä Iso-Innonjärvi ja Riitalampi. Vakituisena joutsenen ja kurjen pesimälampena tunnettu Iso-Innonjärvi on Pihlajaveden kalastuskunnan päätöksellä rauhoitettu vesilintumetsästykseltä. Sara- ja korterantainen pienehkö järvi on varsin mukava lintupaikka, vaikka kovin monia lajeja ei tavatakaan. Järvi sijaitsee Ähtäriin menevän tien läheisyydessä. Pieni, lähes umpeenkasvanut Riitalampi Virtain ja Keuruun rajalla (Itämerellä) kaipaisi vedenpinnan nostoa. Avovettä alueella on nykyisin vain vähän, ja etenkin sorsat ja joutsen hyötyisivät korkeammasta veden tasosta.

Lintujärvien lajiston muodostavat pääasiassa tutut vesilinnut joutsen, haapana, tavi(Anas cressa), sinisorsa (Anas platyrhynchos), tukkasotka, telkkä (Bucephala clangula) ja joutsen Kahlaajista tavataan lähes jokaisella järvellä/lammella isokuovi, valkoviklo (Tringa nebularia), liro, töyhtöhyyppä ja muutamilla myös kurki. 1980-luvun puolivälissä lähes jokaisella lintujärvellä oli naurulokkeja. Nykyisin kyseinen laji pesii enää Iso-Innonjärvellä ja Riitalammella. Harvinaisimmista lajeista mainittakoon mm. heinätavi, punasotka, luhtakana (Rallus aquaticus) ja pyrstötiainen (Aegithalos caudatus), joita löytyy aina silloin tällöin joltakin lintujärveltä.

Muita maininnan arvoisia paikkoja lähellä pihlajavettä ovat: Kaivoslahti, Peräjärvi ja Jaakonsuo. Keuruun keskustan välittömässä läheisyydessä sijaitseva Kaivoslahti (20 ha) on yksi parhaita lintuvesiä Keurusseudulla. Lahden lintulajisto on keuruulaisittain edustava, ja sitä voi tarkkailla lintutornista. Lahden kasvillisuuteen kuuluu mm. järvikortetta, kaislaa, ruokoa ja sarjarimpeä. Kaivoslahden näkyvin laji on ilman muuta naurulokki. Naurulokkikolonian suojissa pesivät mm. silkki-uikku (Podiceps cristatus), haapana, tukkasotka, nokikana (Fulica atra), isokuovi ja pikkulokki (Larus minutus).

Peräjärvi (8 ha) on hyvä kortteikkoinen lintujärvi Riihossa kahdeksan kilometriä Haapamäeltä etelään. Peräjärvi on tyypillinen matalaksi laskettu pikkujärvi. Kesäisin järvi kasvaa lähes umpeen kasvillisuutta (kortetta, saraa, uistinvitaa). Paras aika Peräjärvellä on kevät. Kesällä ja syksyllä linnut häviävät korteikkoon. Keväällä järvellä näkee mm. mustakurkku-uikkuja, taveja, heinätaveja, tukkasotkia, naurulokkeja (Keuruun toiseksi suurin), mahdollisesti myös pikkulokin. Kahlaajista paikalla ovat kaikki tavalliset lajit töyhtöhyypän ja viklojen johdolla. Syksyisellä muuttomatkalla järvellä levähtää myös joutsenet ja kurjet edellä mainittujen lajien lisäksi. Peräjärvelle on pystytetty lintutorni syksyllä 1994.

Oma lukunsa ovat jäteveden puhdistamot, joilla usein on monipuolinen linnusto. Keuruulla etenkin Jaakonsuon puhdistamo on linnustoltaan runsas. Jaakonsuolla tavataan pesivänä lähes vuosittain mm. nokikana, lapasorsa, punasotka, luhtakana, liejukana (Gallinula chloropus), heinätavi, pikkutylli (Charadrius dubius), naurulokki ja runsaasti tavallisempia sorsia. Muuttoaikana Jaakonsuolla on viime vuosina levähtänyt mm. harmaahaikaroita (Ardea cinerea), pikkusirrejä (Calidris minuta), suokukkoja ja liroja.

Muuttoaikoina kaikilla järvillä käy tavallista suurempi vilske ja hulina, kun muuttomatkalla olevat linnut levähtävät ja ruokailevat. Kaikilla edellä esitetyillä lintupaikoilla kannattaa retkeillä keväisin, koska silloin siellä voi nähdä kivoja lajeja kuten metsähanhia (Anser fabalis), vesipääskyjä (Phalaropus lobatus), uiveloita (Mergus albellus) ja mustavikloja (Tringa erythropus).

PIHLAJAVEDEN SELKÄVESILINNUSTO

Kuikan (Gavia artica) ja selkälokin (Larus fuscus) sekä muut vesi- ja rantalintulajit, tilanne on selvitetty myös 1990-luvun alkupuolella. Nämä lajit ovat uhanalaisten eläinten ja kasvien suojelutoimikunnan mietinnössä (Komiteanmietintö 1985:43) mainittu silmälläpidettäviksi taantuneiksi (St).

Kuikka

Pihlajavedellä on entuudestaan tunnettu runsas kuikkaisena alueena. Nyt tehty koko alueen kattava selvitys antaa huomattavasti tarkemman ja onneksi myös positiivisemman kuvan seudun kuikkatilanteesta. Laskennoissa havaittiin yhteensä noin 50 kuikkayksilöä. Reviirejä löytyi Pihlajaveden alueelta yhteensä 15, josta Pihlajavedellä oli 7 reviiriä. Kuikkien poikastuotto on huono suurilla järvillä. Yksi syy huonoon poikastuottoon lienee tulvahuipun aika. Suurilla vesistöjen keskusjärvillä vesi nousee keväällä vielä pitkälle kesäkuuhun ja tuhoaa lähelle vesirajaa munitut kuikan munat. Esim. Pihlajaveden alapuolisilla järvillä vesi nousee reilusti vielä kesäkuulla. Osasyy suurten järvien huonoon pesimismenestykseen on varmasti myös runsas häirintä. Ympäristömyrkkyjen mahdollista vaikutusta kuikan poikastuottoon ei juuri ole tutkittu.

Selkä- ja harmaalokki

Suurten lokkien asema on ollut vähintäin yhtä heikosti tunnettu kuin kuikan. Valitettavasti selkälokilla näyttää menevän kuikkaakin huonommin. Pesä tai hätäileviä lokkeja oli alle kymmenellä reviirillä. Harmaalokkeja (Larus argentatus) Pihlajavedellä on noin kymmenkunta yksilöä. Selkälokkeja on Pihlajavedellä siis yhä noin kaksinkertaisesti harmaalokkeihin verrattuna. Lajien suosimat järvet eroavat toisistaan melko selvästi. Harmaalokit pesivät lähes pelkästään suurimmilla järvillä, kun taasen selkälokkeja pesii runsaammin pienehköillä järvillä. Toki lajit pesivät myös samoilla luodoilla, mutta tällöin usein keskikokoisilla järvillä.

Selkälokkien heikosti sujuneiden pesintöjen ohella lajin kantaan vaikuttanee aikuisten lintujen ehkä tavallista suurempi alttius kuolla pesimäaikana. Selkälokki kärsinee pitkäikäisenä lintuna aikuiskuolleisuuden noususta hyvin voimakkaasti. Pitkäikäisyyttä on jopa pidetty samankaltaisen kuikan vahvan kannan selittäjänä.

Muut selkävesilinnut

Muista selkävesilinnuista käsittelen lyhyesti koskeloita, kalatiiraa (Sterna hirundo) ja -lokkia (Larus canus), naurulokkia ja silkkiuikkua.

Koskeloita Pihlajavedellä esiintyy harvakseltaan. Iso- (Mergus merganser) ja tukkakoskeloita (Mergus serrator) alueella on kutakuinkin yhtä paljon.

Kalatiira ja -lokki ovat molemmat yleisiä kaiken kokoisilla järvillä. Kalatiiroja Pihlajavedellä pesii noin kymmenkunta paria. Kalalokki on Pihlajaveden runsain lokkilaji. Pesiviä pareja on karkeasti arvioiden yli 60. Naurulokki puolestaan taantuu selvästi. Laji ei ole varsinainen selkävesilaji. Kuitenkin entuudestaan tunnetuilla pesäpaikoilla on tapahtunut parimäärien vähenemistä. Kaikkein monipuolisimmat ja tärkeimmät selkävesilintujen pesimäpaikat Pihlajaveden alueella ovat: Liesjärven Härkösaari ja Nuottasaari ja Pihlajaveden Lääkärinsaari ja Töksinkallio.

Selkävesilajien tulevaisuus näyttää huonohkolta. Silmälläpidettäväksi mainitut kuikka ja selkälokki ovat ilmeisimmin oikeassa kategoriassa uhanalaisuusluokituksessa. Molempien silmälläpitoa tulee jatkaa ja mahdollisuuksien mukaan tehostaa. Molemmat lajit kärsivät pitkälle samasta syystä, häirinnästä. Näin ollen myös suojelu voisi kohdistua esim. molempien lajien asuttamille alueille. Tarvitaan tehokasta valistusta ja tärkeimmillä pesimäpaikoilla myös kalastus- ja veneilyrajoituksia.


Kirjallisuutta Keuruun luonnosta:

Kallio-Mannila K. 1984: Keuruun kunnan ympäristönhoitosuunnitelma. - Pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopiston biologian laitos.

Kellomäki E., 1968: Raiski - kappale ikimetsää. Suomenselän Linnut 1/1968

Kellomäki E., 1971: Keuruun Raiskin metsäalueen linnusto 1963-1971. Suomenselän Linnut 3-4/1971.

Keurusseudun luonto 1, 1986. Keurusseudun luonnonystävät.

Keurusseudun luonto 2, 1989. Keurusseudun luonnonystävät.

Keurusseudun luonto 3, 1995. Keurusseudun luonnonystävät.

Komiteamietintö 1985:43. Uhanalaisten kasvien ja eläinten suojelutoimikunnan mietintö. - Helsinki.

Koski P. 1992: Haapamäen uhanalaiset ja harvinaiset kasvit

Koski P. & Lamminmäki J., 1994: Keuruun luonto- ja kasviselvitys. Keuruun kaupunki, ympäristötoimi.

Oravainen R., 1988: Pienvesistöjen veden laatu, Ähtärin-Pihlajaveden alue. Kokenmäenjoen vesiensuojeluyhdistys ry.

Pihlainen J., 1968: Urpiaisen pesiminen Keuruun seudulla 1968. Suomenselän Linnut 2/1968.

Pihlainen J., 1969: Uutta kuukkelista. Suomenselän Linnut 2/1969.

Pihlainen J., 1970: Keuruun seudun linnuston erikoispiirteitä. Suomenselän linnut 3/1970.

Ristaniemi O., 1985: Keski-Suomen muinaisrannat. Keski-Suomen seutukaavaliitto.

Sulkava P., 1981: Pesimälinnusto Ilmajoella ja Keuruulla linjalaskentojen perusteella. Suomenselän Linnut 2/1981.

Sulkava P., 1989: Kolmekymmentä vuotta talvilintulaskentaa Keuruulla. Suomenselän Linnut 3/1989.

Sulkava P., 1989: Hyviä lintupaikkoja Suomenselällä (Peräjärvi ja Kuolemainen). Suomenselän Linnut 2/1989.

Sulkava P., 1991: Talvisten tiaisparvien koostumus Ilmajoella ja Keuruulla 1952-1988. Suomenselän Linnut 4/1991.

Sulkava R. & Lamminmäki J., 1992: Selkävesilinnusto Keuruulla. Keuruun kaupunki.

Sulkava R. & Lamminmaki J. 1993: Keuruun lintujärvet. Keuruun kaupunki.

Sulkava R., & Lamminmäki J., 1994: Keuruun lintujärvien pesimälinnusto. Suomenselän Linnut 2/1994.

Välivaara R., 1988: Keuruun, Petäjäveden ja Uuraisten uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen seutukaavaliitto.

Välivaara R., Raatikainen T., Saari V., Halinen P., Salminen M., Raatikainen M. 1991: Uhanalaiset kasvit Keski-suomessa. - Keski-Suomen liitto. Julkaisu A2.

Välivaara R., 1993: Pihlajaveden reitin rantaosayleiskaavoituksen maisema- ja luontoselvitys. Keuruun kaupunki.

Innojärvi 2010
Pihlajaveden kylä
Pihlajaveden kesä 2010