Pihlajaveden ala-asteen leirikoulumatka Englantiin Vähän ennen joulua saimme me, Pihlajaveden 5.-6. - luokkalaiset tosi mahtavan uutisen: Pihlajaveden oma Idols- tähti Koop oli luvannut viedä meidät Englantiin! Talvella meitä käytiin filmaamassa, koska matkasta piti tehdä...

Pihlajaveden ala-asteen leirikoulumatka Englantiin

Vähän ennen joulua saimme me, Pihlajaveden 5.-6. - luokkalaiset tosi mahtavan uutisen: Pihlajaveden oma Idols- tähti Koop oli luvannut viedä meidät Englantiin! Talvella meitä käytiin filmaamassa, koska matkasta piti tehdä TV- dokumentti.

Vanhempien kanssa kerättiin rahaa monella tavalla. Mm. myytiin sukkia, karkkeja, pikkuleipiä ja tehtiin erilaisia talkootöitä. Viime vuonna elääkkeelle jäänyt opettajamme Jarmo Ruhanen oli monin tavoin mukana matkan suunnittelussa ja järjestelyssä. Lentoliput Manchesteriin oltiin ostettu toukokuun 25. päiväksi.

Juuri ennen matkaa sattui kaksi ikävää asiaa: Islannin tuhkapilvi uhkasi Suomea ja Englantia, ja Hermanni (yksi kuutosluokkalaisista) sairastui niin pahasti, että hän ei voinut lähteä. Olimme kaikki hirveän pettyneitä. Tuhkapilvestä huolimatta koneemme nousi ilmaan aikataulun mukaisesti.

Meidän oppilaiden lisäksi porukkaan kuului Koop, kuvausryhmä, opettajat Varpu ja Virpi, apuope Antti sekä äiti Sanna. Lapsista useimmat olivat lentokoneessa ensimmäistä kertaa. Se oli kuitenkin vähemmän pelottavaa kuin olimme luulleet. Matka sujui yllättävän nopeasti, ja kelloja siirrettiin kaksi tuntia taaksepäin. Koulussa oli talvella opeteltu aikavyöhykkeitä, ja nyt näimme, mitä se käytännössä tarkoitti.

Pian olimme jo Manchesterissa. Siellä oli bussi meitä vastassa ja lähdimme kohti Ilamin kylää. Tuntui tosi oudolta, kun autot ajoivat vasenta puolta. Heti alusta lähtien pääsimme näkemään Keski-Englannin kumpuilevia maisemia. Ihastuimme niihin välittömästi. Olimme kuulleet, että siellä on paljon lampaita, mutta emme olisi uskoneet, miten paljon niitä oikeasti oli. Osa niistä käyskenteli vapaasti, ilman mitään aitoja. Jerome oli toivonut, että näkisi matkallaan paljon lehmiä. Sekin toive varmasti toteutui.

Ensimmäinen yö vietettiin eri perheissä. Saimme syödä englantilaista ruokaa. Se oli erilaista, mutta tosi herkullista (ainakin lasten mielestä). Moni oli jännittänyt isäntäperheeseen menoa, mutta se sujui kaikilta oikein hyvin.

Torstaina aloitimme vierailut kaikkiaan kolmessa eri koulussa. Meistä oli hauska tavata englantilaisia koululaisia. Aivan selvästi he olivat odottaneet meitä. Heillä oli koulupuvut, ja mekin saimme sellaiset siniset koulupaidat Lindan koulussa. Koulussa oli isot luokat ja paljon myös ihan pieniä lapsia. Siellähän aloitetaan koulu jo neljävuotiaana. Kaikissa kouluissa lapset käyttäytyivät huomiota herättävän hyvin.

Toinen yö oltiin teltoissa yhden koulun pihalla. Ihan hyvin me nukuttiin, vaikka tuuli ja satoi. Kävimme myös tutustumassa Lichfieldin katedraaliin. Lichfieldin kaupunki on melko pieni, mutta kirkko on valtavan suuri ja vanha. Oli hienoa saada tutustua siihen tosi hyvän oppaan kanssa. Katedraalilla on oma sisäoppilaitos ja poikakuoro, joka piti meille konsertin. Lichfieldissä poikkesimme myös aivan ihanassa karkkikaupassa.

Palasimme Ilamin kylään. Se on tosi viehättävä ja pieni englantilainen kylä, joka on täynnä vanhoja, harmaasta kivestä tehtyjä taloja ja kauniita puutarhoja. Isäntämme Arthur on kylän pappi, ja sunnuntaina saimmekin tutustua sikäläiseen jumalanpalvelukseen kylän vanhassa kivikirkossa. Siellä Dovedalen majatalossa asuimmekin loppuosan leirikoulustamme. Meidän mukaamme tuli kahdeksan englantilaista koululaista. Tutustuimme heihin oikein hyvin, kun asuimme yhdessä. Alussa vähän pelotti puhua englantia, mutta kyllä siihen nopeasti tottui. Miiasta ainakin tuntui, että hän löysi Lucysta oikein sydänystävän.

Lauantaina lähdettiin pitkälle vaellukselle halki niittyjen ja kumpujen, kunnes saavuttiin luomukarjatilalle, jossa myös prinssi Charles oli vieraillut (hän ei tosin taivaltanut jalkaisin, vaan oli tullut helikopterilla). Kova sadekuuro kasteli meidät aika perusteellisesti. Onneksi sadetta ei kestänyt kuitenkaan kovin kauaa. Tilalla oli kaikenlaisia eläimiä, valtava Anders-sonni ja monennäköisiä maatiaiskanoja, jotka kärkkyivät eväitämme. Iltapäivällä pääsimme ostoksille Ashbournen kaupunkiin. Kiertelimme pienissä ryhmissä, ja löysimme tuliaisia koteihin ja Hermannille.

Seurueeseemme oli liittynyt myös Koopin sisar Jouke miehensä kanssa. He olivat suunnitelleet meille suuren määrän leikkejä ja pelejä. Jännittävintä oli joen ylittäminen köysien avulla. Se oli aika pelottavaakin, mutta onneksi kukaan ei joutunut uimaan, ja oli hieno tunne kun kaikki selviytyivät yli. Saimme myös tutustua historiallisiin turnajaisiin. Kiertävä seurue oli tullut Dovedalen lähistölle miekkoineen ja lintuineen.

Maanantaina oli koko kylän juhla, vähän kuin meidän Hattutemppu. Majataloa ympäröivät ruohokentät täyttyivät erilaisista teltoista. Me järjestimme suomalaisen tikanheittokilpailun ja keräsimme rahaa hyväntekeväisyyteen. Melkein koko päivän satoi, mutta se haittasi yllättävän vähän. Illalla Koop piti hienon konsertin, jossa myös Antti lauloi.

Sitten koittikin jo lähtöpäivän aamu. Arthur opetti vielä jousiammuntaa, ja pidettiin kisa aikuisten ja lasten välillä. Tällä kertaa aikuiset olivat parempia.

Oli haikeata erota uusista ystävistä ja isäntäväestä. Meillä oli kuitenkin ollut hieno matka, jota emme koskaan unohda. Saapa nähdä, millainen dokumentti matkastamme valmistuu! Kiitos Koop, englantilaiset isäntämme, Linda, Arthur ja Jo! Kiitos vanhemmat, opettajat sekä kaikki tukijat, että saimme tehdä tämän ikimuistoisen matkan!

Pihlajaveden ala-asteen 5.-6. -luokkalaiset.