Tiedetila
suunnitteilla
Karimon koululle
Karimon koulusta
ostotarjouksen
tehnyt Kari
Kotiranta
suunnittelee
koululle tiedetilaa.
– Se on
tieteellinen
puuhamaa. Olen
pitkään etsinyt
paikkaa, missä
voisin toteuttaa
tämän idean, jota
varten olen kerännyt
aineistoa 30 vuotta,
sanoo Kotiranta.
Tiedetilalla on
jo nettisivut.
Siellä kerrotaan,
että Tiedetilan
tarkoituksena on
tarjota uudenlaista
toimintaa
lapsiperheille ja
kaikille tieteestä
kiinnostuneille.
Kävijä voi tutustua
näyttelyihin,
puuhailla
toimintanurkkauksissa
sekä tutustua
suomalaisiin
kasveihin ja
luontoon.
– Tiedetilalla
voi esimerkiksi
tutkia
aurinkoenergiaa,
ohjata robotteja ja
tehdä animaatioita.
Pysyvä tiedenäyttely
on suunnitteilla,
sanoo Kotiranta.
Kari Kotiranta on
syntyjään
pihlajavetinen.
– Minulla on
edelleen
tukikohtanani
Kotirannan maatila
Pihlajaveden
asemalla. Kotirannan
mailla on myös
yksityinen
luonnonsuojelualue,
jonka aion
integroida
Tiedetilaan.
Luonnonkasvien
puutarha liittyy
tilan toimintaan,
Kotiranta kertoo
suunnitelmistaan.
Kotiranta aikoo
aloittaa toiminnan
ensi keväänä.
Avajaispäiväkin on
jo tiedossa;
sunnuntai 20.
toukokuuta 2007.
– Aloitetaan
pikku hiljaa. Kolmen
vuoden päästä kaikki
elementit ovat
koossa, hän
suunnittelee.
Matkailijoita
Kaukoidästä
Kotirannan mukaan
Tiedetilan
varsinainen kausi on
toukokuusta
elokuuhun.
– Toukokuussa
tarjoan toimintaa
koululaisryhmille.
Toinen asiakasryhmä
voi olla
lapsiperheet, joissa
on noin 5–15
-vuotiaita lapsia,
sekä tietenkin
muutkin tieteestä
kiinnostuneet.
Kolmas asiakasryhmä
on Kaukoidästä
tulevat matkailijat,
Kotiranta sanoo.
Kotirannalla on
yhteyksiä mm.
Kiinaan, Taiwaniin
ja Koreaan sekä
yritystoimintansa
että
perhesuhteidensa
kautta.
– Tavoitteena on
15 000 kävijää
vuodessa, kunhan
toiminta kolmessa
vuodessa saadaan
täyteen vauhtiin,
hän sanoo.
Tiedetilalla on
tarkoitus järjestää
tapahtumia myös
varsinaisen sesongin
ulkopuolella.
– Lisäksi teen
mielelläni
yhteistyötä
esimerkiksi
kansalaisopiston
kanssa. Muutenkin
tarvitaan
paikallisia
yhteyksiä muun
muassa majoitus- ja
muiden palvelujen
järjestämiseksi,
sanoo Kotiranta.
– Ulkopuolista
henkilökuntaakin
tarvitsen jonkun
verran kauden
ajaksi. Vaimon
kanssa aloitamme
Tiedetilan
toiminnan, ja
lisäksi tukijoukkona
on
tieteenharjoittajia,
joiden kanssa
suunnitelmat ovat jo
pitkällä, hän
kertoo.
Kari Kotiranta on
koulutukseltaan
psykologi. Hän on
työskennellyt
Jyväskylän
yliopistossa ja
sittemmin 16 vuotta
Oulun yliopistossa.
Nykyisin hän
työskentelee
Sastamalan Opistossa
Vammalassa
suunnitteluopettajana.
Myös
tietojenkäsittely on
Kotirannan alaa.
Hänen 1980
perustamansa
Mikrovuo-yhtiöt
ryhtyy hoitamaan
Tiedetilan
nettikauppaa.
|