Pihlajaveden kylän sivujen alkuun

Kaikki jutut

maPerjantai 28.12.2007

Perjantai 28.12.2007



Pirjonkankaan ampumarata on Jari Wallinille tuttu paikka. Saalis on innokkaan metsästäjän mukaan vain osa metsästysharrastuksen viehätystä. –Metsästysreissuilla tärkeää ovat myös luonto ja sen tarkkailu. Metsien kiireettömyydessä on aikaa pohtia asioita perusteellisesti.
Metsästäjän mieli halaa hyljejäätiköille

Leila Jussila

Jari Wallinin ensimmäiset metsästyskokemukset ovat alta kansakouluiän.

– Isä otti Haapamäellä mukaan metsästysreissuille ja pysyvä innostus syttyi, sanoo riistaa laidasta laitaan metsästävä pihlajavetinen.

Vuosien varrella innokas metsästäjä on ollut isomman ja pienemmän saaliin perässä, metsästyskokemuksia on roppakaupalla kerrottavaksi asti. Koettavaakin miehellä kuitenkin vielä olisi.

– Afrikkaan safareille lähtö ei minua innosta, mutta hylkeenpyytäjän matkaan jäätiköille haluaisin viikoksi päästä.

Hyljejäätiköt ovat ainakin vielä toistaiseksi Jari Wallinille tulevia toiveita, päättymässä oleva hirvenmetsästyskausi sen sijaan todeksi elettyä elämää.

Haapamäen Eräukoissa hirvenmetsästyksen aloittaneen ja nyt Matomäen hirviseurueeseen kuuluvan Jari Wallinin mukaan tämän vuoden jahti onnistui hyvin.

– Meillä oli luvat kolmen aikuisen hirven ja kolmen vasan kaatoon. Aloitimme lokakuun puolivälissä ja marraskuun puolivälissä saalis oli kaadettu, vaikka olimme metsällä vain viikonloppuisin.

Aiemmin joulukuun puolivälissä päättynyt hirvenmetsästyskausi päättyy tänä vuonna joulukuun viimeisenä päivänä.

– Metsästyskauden pidennyksellä haluttiin antaa mahdollisuus hirvikannan harvennukseen hirvien talvehtimisalueilla hirvien aiheuttamien metsätuhojen vähentämiseksi. Täällä jatketulla kaudella ei mielestäni ole kovin suurta merkitystä. Hirvikanta on Keuruulla nyt hyvinkin maa- ja metsätalousministeriön ohjeen mukainen.

Ministeriön mukaan hirviä tulisi olla kolmesta neljään tuhannella hehtaarilla. Keuruulla niitä on nyt 3-3,5 yksilöä tuhatta hehtaaria kohti.

Takavuosista harventuneesta hirvikannasta kertovat pihlajavetisen metsästäjän mukaan myös hirvikolaritilastot.

– Pahimpina aikoina Keuruun kihlakunnan alueella oli jopa kuusikymmentä hirvikolaria vuodessa. Tänä vuonna peura- ja hirvikolareita on ollut vajaa kymmenen.

Kettujen perässä haaskalla

Jari Wallin, joka ei tänä vuonna pyytänyt kanalintuja lainkaan, sorsia kylläkin, suuntaa kulkunsa metsästysretkille muun muassa jänisten, kettujen ja näätien perään taas vuodenvaihteen tietämissä. Kun ajavaa koiraa ei helmikuun päätyttyä enää saa käyttää, voi metsästäjän löytää haaskalta kettuja pyytämästä.

– Kun taivaalla on täysikuu ja odottaa ketun tuloa haaskalle, on se jännittävä kokemus. Siinä kerkiää laittaa elämän asiat järjestykseen. Tärkeää ei ole saalis, vaan itse tapahtuma.

Kesäisten kelien tultua Jari Wallin on tuttu näky Pirjonkankaan ampumaradalla. Siellä hän ylläpitää omaa ampumataitoaan ja kartuttaa koulutuksessaan olevien nuorten taitoja.

 

 

 

Pihlajaveden kylän sivujen alkuun

Kaikki jutut