Maanantai 26.6.2006
Kyläkauppa palaa
Pihlajavedelle
(sulki
ovensa
ja toinen
juttu)
Juhannusviikko toi
mieluisia uutisia
puolisentoista
vuotta ilman omaa
kyläkauppaa
eläneille
pihlajavetisille.
Haapamäkeläiset
Tia Kivimäki ja
Tapio Lamminaho
tekivät torstaina
Marko Kaakkomäen
kanssa kaupat
viimeksi Pihtorin
nimellä palvelleen
kyläkaupan
kiinteistöstä.
Pariskunta avaa
kaupan ovet
asiakkaille elokuun
alussa.
Samalla he luopuvat
kesäkuun lopussa
Haapamäellä
omistamastaan
Huoltotien
kioskista.
Kioskin toiminta
kuitenkin jatkuu
keskeytyksettä
uusien yrittäjien,
Janette Rintasen
ja Suvi Mäkelän
voimin.
Kivimäen ja
Lamminahon
suunnitelmat
kyläkaupan suhteen
ovat selvät.
– Kaupan nimeksi
tulee ytimekkäästi
Pihlajaveden
kyläkauppa.
– Monipuoliseen
kyläkauppaan tulevat
myös kahviopalvelut,
pienimuotoiset
ruokapalvelut ja
kauppatavaroiden
kotiinkuljetuspalvelut.
– Kaupalla olleen
polttoainemyynninkin
pyrimme saamaan
takaisin ja kauppaan
liittyvän pienen
korjaamon
puolellekin on
suunnitelmissa
toimintaa, Tia
Kivimäki kertoo.
Kaupanpidon myötä
myös itse
Pihlajavedelle
muuttava
kauppiaspariskunta
avaa kyläkaupan
luottavaisin mielin.
– Kyläläiset ovat
toivoneet kauppaa
takaisin ja
kannustaneet
suunnitelmissamme
pitkin matkaa.
– Kaupanteostakin
meille on kertynyt
kokemusta jo lähes
kymmenen vuoden
kioskirupeaman
verran Haapamäellä,
Kivimäki perustelee.
Pihlajaveden
kyläkauppa ei kuulu
mihinkään
kauppaketjuun.
|