”Toivorikas sävel soikoon”

Liisa Lappi

Ani harvalla on hyvästeltävänään yhtä monimuotoista työmaata, kuin on Pihlajaveden kappeliseurakunnasta eläkkeelle lähtevällä Veikko Lamminaholla. Lamminaho hyvästelee tutut seurakuntalaiset säestämällä viimeisen kerran uruilla virrenveisuuta Tuomiosunnuntaina. Hautausmaanhoitajan työtehtäviin ei Lamminahoa liioin enää kutsuta kirkkovuoden viimeisen sunnuntain mentyä. Taakse jää lähes 32 vuoden työmaa, jonka aikana Lamminaho on elänyt tiiviisti myötä Pihlajaveden asukkaiden suruissa ja iloissa.

– Yhdessä on kuljettu niin pitkä kappale elämää, että eroaminen tuntuu haikealta ja voipa sanoa, että vaikealtakin, hän myöntää.

– Jokaisen tutun vastaantulijan mukana eteeni aukeaa pätkä sukujen ja perheiden elämänkirjaa. Ihmisten vaiheita, iloisia ja surullisia.

Lamminaho muistuttaa pilke silmäkulmassa, että vaikka eläkkeelle lähdön päivä osuukin Tuomiosunnuntaiksi, eivät kirkossa silti pauhaa tuomiopäivän pasuunat. Pikemminkin päin vastoin.

– Tuomiosunnuntain virsiäkin veisataan vain yksi, muut sävelmät ja virret ovat kooste kirkkovuoden varrelta. Vaikka haikea olisinkin, toivon sittenkin, että Pihlajavedellä jää toivorikas sävel soimaan.

”Soittotaitoinen etusijalla”

Pihlajaveden seurakuntaan tuloaan Lamminaho muistaa myhäillen.

– Siitä tuntuu olevan niin kovin lyhyt aika, kun Pihlajaveden seurakuntaan haettiin lehti-ilmoituksella vahtimestaria ja hautausmaanhoitajaa. Peräkaneettina oli, että etusija olisi soittotaitoisella. Kaipa tuota toimenkuvausta ihmeteltiin siellä ja täällä, mutta minä hain sitä avointa paikkaa ja tulin valituksi. Itseäni ei työni monimuotoisuus ole koskaan haitannut, toivottavasti ei liioin muita.

Ähtäristä muutti Pihlajavedelle nuori perhe. Seurakunnasta löytyi pian emännän pesti myös perheen äidille, Aira Lamminaholle.

– Monet aikaisemmat suunnitelmamme menivät uusiksi. Sanoimme toisillemme, että katsotaan nyt, kauanko tässä ollaan. Oltiin yli kolmekymmentä vuotta. Aira jäi eläkkeelle vuoden alussa ja viime ajat olemme asuneet taas Ähtärissä.

Veikko Lamminaho tietää, että Pihlajaveden jumalanpalveluksissa on perinteisesti mukana Ähtärin asukkaita, muun muassa Niemisvedeltä ja Itä-Peränteeltä.

– Ihan varmasti meidän perhettäkin nähdään Pihlajavedellä kirkkokansan joukossa, vakuuttaa Veikko Lamminaho.

Seurakuntaan oli hyvä tulla

Veikko Lamminahon tullessa Pihlajavedelle 1970-luvun alussa, pitäjä oli toki nykyiseen tapaan harvaan asuttu, mutta seurakunnan kirjoissa oli kuitenkin noin 1 500 asukasta.

– Itsenäisen seurakunnan aika jäi mieleeni hyvänä aikana. Hyviä ovat olleet myös seurakunnan luottamushenkilöt. Erityisesti muistan niitä vakaita, kannustavia isähahmoja, jotka olivat päättäjinä, kun tulin Pihlajavedelle. Voin vieläkin mielessäni nähdä jokaisen heistä istumassa kirkonpenkissä, kukin vakaasti omalla paikallaan. Paljon on aika heidän jälkeensä muuttunut ja muuttanut myös Pihlajavettä.

Sairasloman sijaisuuksista alkanut kanttorin ura kasvoi Veikko Lamminaholle elämäntyöksi.

– Perheellisenä miehenä ehdin työn lomassa käydä ainoastaan kahdet kirkkomusiikkikurssit. Kun nyt jää enemmän aikaa, taidan ruveta opiskelemaan soittamista, virnistää Lamminaho.

– Saatanpa vielä tehdä muutamia sijaisuuksiakin. Oman historian vaiheista olen ajatellut koota lapsille tietopakettia ja nautiskella kotona olosta. Ihmisen aika on lyhyt. Niin lyhyt, että sitä oikein yllättyy.