Muistikuvia

Tietä pitkin hiihtää vanha mies verkkaisin mutta vetävin potkuin. Hän on jo häviämässä näkyvistä, kun saavun tien varren puutavaralaanille, missä isäni purkaa tukkikuormaa. ”Näitkö tuon hiihtäjän, joka tästä äsken lähti?” isäni kysyy ja vastaa itse: ”Hän oli Matti Raivio.” Isän äänessä on tiettyä ylpeyttä, hän tunsi maailmanmestarin. Minulla mielikuvitus lähtee villiin laukkaan. Oli tarjolla mitä kiehtovin kilpailutilanne, olinhan aivan hiihtokuninkaan  kintereillä. En kuitenkaan rohkene iskeytyä kantaan, ja vanha mestari saa mennä menojaan.

    Mieleeni on syöpynyt vahva muistikuva liukkaasti liikkuvasta suksimiehestä, joka pian katosi mäenharjan taa. Tämä oli ainoa kerta, kun omin silmin näin tuon kylämme kuuluisuuden. Viisikymmentäluvulla oli vielä ihan tavallista, että liikuttiin suksilla. Kauppareissut ja asiointimatkat kylille tehtiin suksipelissä. Syrjäkylällä ei oikeastaan muuta keinoa talvella ollut, kun teitä ei aurattu ja tienä oli vain hevosen ja reen jälki tai suksen latu.

   Seuraava Matti Raivioon liittyvä muistikuva minulla  on hänen hautajaisistaan Pihlajaveden vanhalla hautausmaalla ja muistotilaisuudesta Isolla-aholla kesällä 1957. Kesäaikaan pääsi joten kuten  kulkemaan autollakin. Niinpä hautajaisiin oli järjestetty joukkokyyti kuorma-auton lavalla. Mutta mutkia tuli matkaan, kun Sammaliston kämpän mäessä auto rupesi keittämään. Onneksi Vähämäen Arvilla sattui olemaan kämpän oveen sopiva avain taskussaan, hän haki sisältä ämpärin ja kaivosta vettä, ja matka jatkui. Hautajaisista ei nuoren pojan mieleen jäänyt sen enempää, kuin että oli aurinkoinen kesäpäivä ja väkeä kovasti liikkeellä; vanhoja hiihtoveikkoja ja hiihtoliiton edustajia ynnä muita herroja sanottiin olevan paikalla ja tunnelma hyvin juhlallinen.

Hauta vanhalla hautausmaalla

Raivion sisaruksissa oli muitakin hiihtäjiä

    Oli mielenkiintoista kuunnella kun vanhat miehet kertasivat Matti Raivion ja hänen veljiensä ja sisartensa hiihtosaavutuksia.  Henkilökohtaisia  suomenmestaruuksia Matille oli kertynyt uran aikana ainakin kuusi, lisäksi kultaa  oli tullut 5 x 10 km:n viestinhiihdossa vuonna 1921 Ähtärin Urheilijain joukkueessa, jossa olivat silloin hiihtäneet myös Matin Urho-veli ja naapurista Töyryn Matti. Samana vuonna mestaruus oli voitettu myös piirikuntien välisessä 30 km:n joukkuekilpailussa Keski-Suomen piirin joukkueella:  Matti Raivio, Urho Raivio ja Anton Collin. Raivion sisaruksista myös Aino  oli saavuttanut suomenmestarin tittelin vuosina 1924 ja –25 naisten 5 kilometrin hiihdossa. Impi siskoa pitivät monet Ainoa parempana hiihtäjänä, olihan hän usein voittanut sisarensa kotiseudun pienemmissä kilpailuissa, mutta SM-tasolta Impin parhaaksi saavutukseksi jäi hopea naisten 5 km:ltä v.1925.

   Matti oli Raivion 9-päisen sisarussarjan seitsemäs ja pojista nuorin. Veljet olivat jo menestyksekkäästi osallistuneet lähiseutujen hiihtokilpailuihin, kun Matti 16-vuotiaana ilmoittautui Ähtärin Korsunkylän hiihtojen miesten sarjaan kolmen veljensä kanssa. Kisasta kehkeytyi täysin Raivioiden ”jäsentenvälinen”. Kilpailun voitti Heikki, Matti oli toinen,  Urho kolmas ja Kalle neljäs. Tätä pidetään Matti Raivion uran ensimmäisenä kilpailuna. Samalta ajalta kerrotaan tarinaa Pihlajavedellä järjestetyistä hiihtokilpailuista, joihin oli ilmoittautunut joukko naapuripitäjien nimekkäitä hiihtäjiä  ”paulapieksuissaan ja tupsulakeissaan”.  Lähtöviivalle asettui myös muuan  karvalakkipäinen poika, joka sitkeästi sinnitteli kärkijoukon mukana ja loppukirissä ”nuo naapurin uljaat hiihtäjät” saivat tunnustaa tuon pörröisen pojan paremmakseen. Matti Raivion urheilu-ura oli alkanut ja sitä kesti yli 30 vuotta.

Latu huipulle oli pitkä

   Mestaruuksien lisäksi Matti Raivio saavutti useita toisia ja kolmansia palkintoja SM-kilpailuista ja lukuisia voittoja ja hyviä sijoituksia muissa arvokisoissa mm. Puijolla ja Salpausselällä sekä osallistui kaksiin olympialaisiin. Vuonna 1924 Chamonix´ssa  hän  oli seitsemäs sekä 18 km:n että 50 km:n matkoilla.  Alppien jäiset rinteet ja huimaavat rotkot eivät äkkiseltään soveltuneet tasaisempiin maastoihin tottuneille suomalaisille. Mitään korkeanpaikan harjoitusleirejä ei siihen aikaan järjestetty. Vuonna 1928  St. Moritzin ”monen kelin säässä” Matti katsoi turhaksi taistella luistamattomin suksin ja keskeytti. Niin pettynyt hän oli suoritukseensa, ettei puhunut moneen päivään kenellekään mitään.    

   Matti Raivion tie huipulle oli ollut pitkä eikä aina ihan tasainen. Kun 1920-luvun puoliväliin tultaessa Matti oli jo yli 30-vuotias, monet olivat sitä mieltä, että hän oli parhaat hiihtonsa hiihtänyt. Siltä tosiaan alkoi näyttää, kun vuonna 1925 Matti ei  menestynyt edellisvuosien tapaan, vaikka 10 kilometrin Suomen mestaruuden oli Jyväskylässä voittanutkin.

Lahden kongressikisoista 1926 jymymenestys

    Vuonna  1926 Salpausselän kisojen yhteydessä  järjestettiin kansainvälisen hiihtoliiton, FIS:n  kokous. Näitä ns. kongressikisoja pidetään ensimmäisinä hiihdon MM-kilpailuina. Hiihtojoukkueen nimeämiseksi järjestettiin kahdet karsinnat.  Ensimmäisiin Matti Raiviokin osallistui, ollen niissä neljäs. Toisiin hän ei lähtenyt vaan luotti vanhoihin näyttöihin ja jäi kotiin valmistautumaan talven koitoksiin. Vuoden alusta hän oli kantanut postia Pihlajaveden asemalta Sällinkylälle, kolme kertaa viikossa. Päivittäistä hiihtomatkaa kertyi viisi peninkulmaa. Aamukuudelta kun lähti, niin puolelta päivin postilenkki oli heitetty. Oliko tämä harjoitusmuoto tulevan menestyksen salaisuus, vai oliko sitä esikoistyttären syntymä viikkoa ennen kongressikisoja. Joka tapauksessa Lahden MM-hiihdoista tuli Matti Raiviolle jymymenestys ja lopullinen vahvistus suurhiihtäjien  joukkoon kuulumisesta.

    Matin kunnosta ei oltu ennen kisoja täysin vakuuttuneita.  Siitä syystä häntä ei nimetty Suomen edustajaksi ns. pokaalihiihtoon, jota kisaa käytiin  Suomen ja Ruotsin kesken ruotsalaisen paroni R. F. von Willebrandin  lahjoittamasta pokaalista. Matti kuitenkin voitti tämän kilvan ja MM-tittelin ylivoimaisesti, yli kuuden minuutin erolla toiseksi tulleeseen Tauno Lappalaiseen. Pokaalihiihdon Suomi voitti ilman parhaan hiihtäjänsä panostakin.

    Sunnuntaina kun vuorossa oli 50 km:n hiihto, oli aamulla pakkasta 30 astetta. Lähtöpaikalle ilmestyi kaksi naamioitunutta suksimiestä. Yleisö ei heitä ensin tuntenut, mutta pian ilmeni että suomalaiset Tapani Niku ja Matti Raivio olivat virittäneet kasvojensa suojaksi valkoisen naamarin. Matilta hiihto sujui taas erinomaisesti. Hän voitti jälleen toiseksi  tullutta  T. Lappalaista  8½ minuuttia, joka puolestaan voitti kolmanneksi jäänyttä Norjan Kjelbotnia vain kahdella sekunnilla.       

   ”Raivion laskiessa maaliin kohotti  kymmentuhantinen yleisö  huudon, jonka veroista  Salpausselän rinteet  eivät  aikaisemmin  olleet kuulleet.” kirjoittaa Jussi Kirjavainen kirjassaan Suomalaiset Suurhiihtäjät II

Jäähdyttelyä ikämieshiihdoissa

   Menestys jatkui vielä seuraavana vuonna. Suomen mestaruudet tulivat Tampereen kisoissa sekä 10 km:n että 30 km:n matkoilta. Tosin kymmenen kilometrin mestaruus tällä kertaa tasatuloksella M. Lappalaisen kanssa. Salpausselältä oli tuomisina myös kaksi voittoa; 50 km:n hiihdossa vieläpä ennätysajalla 3.30,51, joka kesti lyömättömänä kymmenen vuotta.

   St. Moritzin kisojen jälkeen Matti Raivion ura jatkui ikämieshiihtäjänä. Hän oli myös erinomainen ampuja ja osallistunut jo parhaina hiihtovuosinaan menestyksekkäästi  suojeluskuntajärjestön ampumahiihtokilpailuihin. Vielä ikämiesvuosinaan  Matti saavutti järjestön mestaruuksia ja kärkisijoja useissa kilpailuissa.  Kotipaikkakunnan hiihtoihin hän osallistui vielä sotien jälkeen, toimien kannustajana ja esimerkkinä nuoremmille. Monen sunnuntaihiihtäjän itsetunto kohosi kovasti, kun pääsi sanomaan, että on osallistunut samaan kilpailuun Matti Raivion kanssa.  Viimeinen kirjoittajan käsiin osunut tulosluettelo, josta löytyy Matti Raivion nimi, on Jyväskylän Suurhiihtojen yhteydessä tammikuussa 1946 järjestetystä ”vanhojen mestareiden kohtaamisesta” seitsemän kilometrin hiihdossa seuraavin tuloksin: 1. Adiel Paananen, 2. Väinö Väänänen, 3. Tapani Niku, 4. Matti Raivio…..8. Anton Collin. 

Isoahon isäntä

   Matti Raivio oli syntynyt Pihlajavedellä vuonna 1893. Ammatiltaan hän oli maanviljelijä. Yhdessä vaimonsa, Lempin, kanssa he hoitivat Isoahon tilaa Pihlajaveden Pyörkkilänperällä. Loistavan urheilu-uran taustatekijänä oli vaimolla varmasti tärkeä osansa. Myönteistä asennetta hiihtourheiluun sekä voimaa ja sitkeyttä vaadittiin myös häneltä yhtä lailla kuin hiihtäjältä, sillä  emännän vastuu kotitöistä kasvoi tavallista suuremmaksi. Lapsia heillä oli kolme: Liisa, s.1926, Simo, s. 1928 ja Veli-Matti, s. 1933, k. 2004. Lahden kongressikisojen aattopäivinä syntyneellä Liisa Alakolehmalla on vielä jonkin verran muistikuvia isänsä hiihtoreissuista. Luonteeltaan Matti Raivio oli rauhallinen ja hupaisa mies. Kylällä hänet muistetaan ahkerana asujana ja rehtinä naapurina. Pihlajaveden kunnanvaltuuston jäsenenä hän toimi kaksi vaalikautta.         

Lauri Lappi

Lähdeteokset: Jussi Kirjavainen, SUOMALAISET SUURHIIHTÄJÄT II, Porvoo 1941 ja

Lauri Santala, SUOMEN HIIHTO I, Porvoo 1926 sekä muuna lähdeaineistona käytetty vinkkejä  keskusteluista Liisa Alakolehman s. Raivio ja Simo ja Veli-Matti Raivion kanssa ynnä omat lapsuuden muistot.

YLE:n toimittajat tekemässä Kiveen hakatut -radiosarjaa Pihlajavedellä 20.5.2010
 

Aisapuu